Hakone, Hoeiso-ryokan

Tiistaina siirryimme Hoeiso-nimiseen ryokaniin (Perinteinen japanilainen majatalo) ja tähän siirtymään tarvitsimme paikallisen VR:n apua. Tokaido main line local train Tokyo – Odawara välillä osoittautui hintansa väärtiksi ja matka kesti tunnin ja vartin (vrt. Shinkansen-luotijuna, jolla matka olisi kestänyt lähes saman verran ja maksanut kolminkertaisen hinnan).

Irtonainen joukkoliikennehavainto: Juna-asemalla kuuluvan junan lähtöääneen ei tarvitse olla mikään infernaalinen hälytyskello vaan se voi myös olla ihana satumetsään ajatukset kuljettava sävelmä (luultiin musiikkia ensin mainokseksi mutta se olikin vain tieto junan liikkeelle lähdöstä).

Ja voi hemmetti kuinka voikin olla vaikea ottaa kengät pois Japanin motellissa vaikka kotona onnistuu ihan luonnostaan. Ensiksi tuli lampsittua kengät jalassa ryokanin aulaan, vaikka tieto oli olemassa, että näin ei tehdä! No, resepsuunin kaveri kyllä nopeasti huomautti asiasta. Sama meinasi toistua huoneen ovella, kun tohvelit piti tietysti jättää pois jalasta ennen huoneeseen astumista. Kyllä en jättänyt ja kyllä on ihminen ehdollistettu eläin. Muistini mukaan jossain kirjassa Japanilaiset tituleerasivat meitä länsimaalaisia barbaareiksi, joilla ei ole mitään tapoja. En tiedä vahvistinko tätä käsitystä vai en mutta varmuudeksi hoin arigatoa ja konichiwaa jokaisessa käänteessä, jossa se tuntui vähänkin järkevältä.

Lisähuomio: Lämmitetyn WC-istuimen mysteeri on ratkennut. Sitä tarvitaan mikäli Ryokanin WC:ssä ei ole muuta lämmitysmuotoa.

-Sami


Varasimme tämän Ryokan-yön jo Suomessa, koska olimme kuulleet ja lukeneet että tämä on hyvä tapa päästä tutustumaan perinteisempään japanilaiseen kulttuuriin. Sitä se olikin. Majatalo sijaitsi korkeammalla vuoristossa metsän keskellä. Veikkasimme rakennuksen olevan 60-luvulta, sitä se oli sisältä edelleenkin. Eli kaupan päälle saimme myös aikamatkan menneisyyteen.

Saapumisajaksi oli toivottu klo 15.00 ja ehdimme siihen Tokiosta hyvin. Meidät ohjattiin isohkoon huoneeseemme, jossa vastassa oli tyrmäävä tupakanhaju. Majatalossa oli ehkä kymmenen huonetta ja "osallistujalistasta" päätellen kaikki täynnä. Niinpä ei ruvettu asiaa kommentoimaan. Kalusteina kaksi pöytää ja neljä tuolia. Eli hyvin minimalistista. Alkajaisiki meitä pyydettiin pukeutumaan yukataan. Ensin ne tosin käytiin vaivihkaa vaihtamassa isompaan barbaarikokoon.

Pian saatiinkin teetarjouilu kimonoon pukeutuneelta naiselta (= Okami-San), joka oli meidän emäntä koko vierailun ajan. Tämä vanhempi nainen puhui muutaman sanan englantia. Sovimme kirjoittamalla, että illallinen tuodaan huoneeseen 18.00 ja aamiainen keskiviikkona 8.30. Sitten olikin 3h aikaa ihmetellä mitä tehtäisiin kun ei ole nettiä, saatika sänkyä tai sohvaa, johon kellahtaa. Hyvä opetus tälläiselle urbaanille nykyajan nuorisolle. Sitähän me ollaan? Ihasteltiin vuoristomaisemaa parvekkeelta ja syvennyttiin kirjoihimme. Tällainen lepopäivä tuli kyllä Tokion jälkeen tarpeeseen!

Illallinen oli minulle visuaalisesti mieluisampi kuin makujen osalta. Suurin osa annoksista jäi mysteeriksi. Alkupalat oli enemmän tai vähemmän etikkapitoisia marinoituja pikkelssejä. Muutamat kala-annokset ja keitto. Pääruoka oli fasaania, ja sieniä jotka paistoimme itse pöydässä + keitto + yllätysartikkelit. Astiat olivat hienoja!

Samin havainto illallisen äärellä: ”Nyt mä ymmärrän miks nää on niin lyhyitä, mites kasvat?" ja tuijotti tarjontaa! :) Ja miksi kaikki on vain joko puolimakeaa tai puolisuolaista?

Seuraavana Ryokan -ohjelmassa oli kylpy. Tullessa saatiin kyltti, että 20.20 on meidän paljuvuoro. Perinteisesti miehet ja naiset kylpevät erikseen, mutta tässä varmaan joustetaan, että länkkäripariskunnat pääsevät yhdessä kylpemään. Meillä oli siis 30min aikaa miesten ulkoilma-altaalla keskenämme. Suomalaiselle tähtitaivaan alla pilkkopimeässä kylpeminen saattaakin olla tuttua, mutta hieno kokemus silti ja uskon että muun maalaiselle vielä sykähdyttävämpää. Koska olemme vulkaanisella alueella, vesi onsenissä on kuumaa. vrt. Islanti. Vesi oli myös suolaista. Olo oli rento kuin saunan jälkeen konsanaan. Uni tulikin nopesti futonilla, joka oli levitetty ja pedattu meille kylpymme aikana ruokapöydän paikalle.

Nukuimme sikeästi hernetyyny pään alla. Sellainen on saatava myös kotiin, samoin futon! Selkä eikä niska ollut yhtään kipeä kun noustiin! Valitsimme länsimaisen aamiaisen, koska misokeitto ja pikkelsi ei houkuttanut toistamiseen. Nyt Okami-San oli pukeutunut casuaalimpaan kimonoon. Aamiaisen jälkeen minä halusin vielä toisen kylvyn ja menin naisten vuorolla sisäuima-altaalle. Layout ja tunnelma oli sama kuin missä tahansa 70-luvun uima-allasosastolla Suomessakin. Tiililaattaa ja huom. unidrainit on ollut näillä jo silloin! Kylpemiseen liittyy lukuisia sääntöjä, jotka olivat helppoja ja loogisia suomalaisille. Esim. vaatteiden pesu kielletty! Ehkä intialainen voisi erehtyä?!
Seuralaiseni olivat ehkä Singaporesta. Ei keskusteltu.

Tohveleita oli tosiaan useita, mitä venkslataan. Yhdet yhteisissä tiloissa, toiset uima-allasalueelle ulos, kolmannet vessaan, neljännet omalle parvekkeelle, viidennet etupihalle jne. Vain omalla tatamilla oltiin sukkasiltaan.

Majatalokokemus oli rentouttava. Vielä hienompaa olisi ollut jos olisi yhteinen kieli jolla kommunikoida. Mutta onnistui se eläillä ja valmiiksi kirjoitetuilla kylteilläkin tms. Taksi nouti takaisin Odawaran asemalle ja matkamme jatkui Kiotoon.

-Hannakaisa

 

Resepsuuni vastaa kuulemma numerosta 9 and what goes in the safe, stays in the safe.

Barbaari aterioimassa.

Huomaa hassut pussilakanat.

Odense (=pool area).