perjantai 25. maaliskuuta 2016

Booringia Buenos Airesissa

Ekorikoksemme on edennyt Argentiinaan asti. Buenos Aires valikoitui listallemme tietenkin siksi, että maa on kuuluisa pihveistä ja punaviinistä. Ja koska vielä toistaiseksi edellämainittujen tuotteiden nauttiminen ei ole kiellettyä, niin päätimme lähteä selvittämään maineen todenpitävyyttä. Ensimmäinen etappimme Buenos Airesissa oli kuitenkin rahanvaihto. Olimme jo Uudesssa-Seelannissa ostaneet maailman parhaita velkakirjoja eli Setä Samulin vihreitä taaloja. Monet tahot neuvoivat tuomaan taalat mukana Etelä-Amerikkaan, koska täällä Visalla rahan nostaminen automaateista on normaalisti todella kallista ja automaatit saattavat myös olla tyhjiä. Lisäksi Argentiinan erikoisuus on ollut peson pönkittäminen valuuttakauppaa rajoittamalla vuodesta 2011 alkaen. Tästä syystä Argentiinassa on kaksi markkinaa ja hintaa paikalliselle Pesolle, virallinen ja epävirallinen. Epävirallinen mustan pörssin rahanvaihto on ollut laitonta mutta erittäin suosittua ja systemaattista. Mustan pörssin rahanvaihdossa on saanut selkeästi enemmän pesoja samalla taalamäärällä verrattuna viralliseen kurssiin. Jopa AirBnb-isäntämmekin tarjosi meille mahdollisuutta vaihtaa Pesoja jenkkitaaloja vastaan. Kieltäydyimme tarjouksesta, koska olin tietysti selvittänyt etukäteen, että maan hallitus oli juuri purkanut valuutanvaihtorajoitukset ja tästä syystä mustan pörssin kurssi oli pitkälti asettunut taloustieteen mukaisesti samaan hintatasoon virallisen kurssin kanssa. Vaihdoimme siis onnistuneesti taalat pesoiksi heti kentällä Banco de la Nacional Argentinan konttorissa.

Majoituksen olimme löytäneet taas AirBnB:n kautta Palermon alueelta, jota väitettiin turvalliseksi varakkaiden asuinalueeksi. Liikuskeltuamme alueella tovin, totesimme että hienostoalueen käsite on hyvin maasidonnainen. Alue tuntui turvalliselta mutta yöllä emme olisi teille jalkautuneet. Palvelutkin tuntuivat aika keskitasoisilta ja ravintolat loistivat poissaolollaan. Lisäksi lähes kaikissa isommissa liikeissä ja myös mäkkäreissä olivat vartijat ovella. Löysimme kuitenkin netin avulla yhden kaupungin suosituimmista pihviravintoloista eli parrilloista, jonne suuntasimme testaaman sitä kuuluisaa argentiinalaista naudanlihaa. Paikka otti pöytävarauksia vastaan vain viikkojen päähän mutta tarjosi kuitenkin jonotusmahdollisuuden. Suuntasimme ovelle avautumisaikaan seitsemältä illalla ja tapasimmekin heti jonossa toisen suomalaisen pariskunnan. Emme ehtineet montaa sanaa vaihtaa, kun meidät tultiin ohjaamaan pöytään. Tilasin itse miehekkäästi annoksen vaciota, joka on aivan jumalattoman kokoinen luuton leike naudan kuvetta. Toinen puoli leikkeestä on lihaa ja toinen rasvaa. Annos on erittäin suosittu paikallisten keskuudessa mutta vaatii kovan nälän, koska kyseessä on n. 500g kokoinen köntti lihaa. Hannakaisa tilasi turvallisesti n. 350g painoisen bife de lomon eli sisäfileen, jota pidetään pikemminkin aloittelevan lihansyöjän valintana sen helppouden takia. Paikallisia perinteitä rikkoen tilasimme pullon cabernet savignonia emmekä malbecia. Oli kuin olisin havainnut tarjoilijan katseessa protestin merkkejä mutta selkeästi luontainen kovuuteni esti häntä kommentoimasta. Lihat olivat maineensa veroisia kaikin puolin ja päälle ei pantu muuta kuin suolaa ja pippuria. Kastikkeita ei täällä käytetä. On kuitenkin todettava, että japanilaisen wagyun voittanutta lihaa ei täälläkään löydetty. Hyvää kuitenkin oli ja punaviinipullokin saatiin tyhjennettyä. Vyöryimme asunnolle takaisin ja annoimme masujemme keskittyä raskaaseen ruoansulatustehtäväänsä.

Kielimuuri, se on täällä kohdallamme samaa luokkaa kuin Japanissakin. Liekö siinä syy tylyyn asiakaspalveluun vai onko kyse jostain muusta. Hymyä ei tunnu irtoavan keneltäkään. Halusimme häivyttää kokemamme kaupungin ankeuden tutustumalla taiteeseen. Kävimme kiertämässä sekä MALBA:n (Museu de Arte Latino-Americana de Buenos Aires) että Museo Nacional de Bellas Artesin ja pidimme erityisesti MALBA:n eri moderneja tyylisuuntia hyvin esittäneestä monipuolisesta näyttelystä. Hannakaisa totesi paikan sopivan hyvin taidehistorian opiskeluun. En ihan tiedä oliko kyseessä vinkki allekirjoittaneelle vai ei.

Buenos Airesissa ei kannata käydä ilman visiittiä paikalliseen kalmistoon nimeltä Cementerio de la Recoleta. Paikka on hurja hautausmaa keskellä kaupunkia, jossa haudat ovat isoja kivihautakammioita. Kaikki ruumiintaltiointirakennukset eivät olleet hoidettuja sillä kaikilla suvuilla ei ole varaa niitä hoidattaa. Kuulemma hautojen hoitaminen maksaa hieman enemmän kuin risujen lakaisu suomalaisilta pyhiltä mailta. Kuvat paikasta kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, joten ei tässä sen enempää paikasta. Mainittakoon kuitenkin vanhemmille lukijoille, että kävimme toki Evitan haudalla.

Tsekkasimme myös kuuluisat San Telmon sunnuntaimarkkinat. Tai jos sitä nyt voi tseukkaukseksi sanoa, kun matelee edestakaisin 13 korttelin pituisen mukulakivikadun, jonka varressa on noin 270 myyntikojua. Tapahtuma on kyllä käymisen arvoinen kunhan vain ottaa mukaansa lehmän hermot ja hyvät kengät. Myynnissä oli matkamuistoja, käsitöitä, antiikkia, naposteltavaa ja vaikka mitä. Porukkaa on paikalla myöskin paljon ja välillä eteenpäin pääseminen on järkyttävän hidasta. Lienee turha todeta, että omista romppeista kannattaa turvallisuussyistä pitää kiinni. Näimme myös edesmenneen Åke Blomqvistin kaksoisolennon esittämässä tangotaitojaan keskellä katua. Sain esityksestä lähinnä ikävän flashbackin, joka liittyi muinnoiseen osallistumiseeni Åken tanssikurssille. Myönnän avoimesti olevani yhtä hyvä tanssija kuin mitä Åke oli sijoittajana.

Buenos Aires ei ollut meidän mielestämme mitenkään mieleenpainuva paikka ja en uskalla hyvällä tahdollakaan hehkuttaa kaupunkia. Menee täysin kategoriaan "been there, done that". Lopussa minulle iskenyt vatsatauti kruunasi kokemuksen ja olimme valmiita siirtymään Rion suuntaan. Tiedoksenne, paskataudissa ei ole mukavaa joutua sumplimaan viime hetkellä muutoksia lentoihin mañana-maassa. LAN-yhtiö aiheutti meille suurta päänvaivaa perumalla alkuperäisen suoran Rion lentomme reilua vuorokautta ennen lähtöä. Sitten kyseinen paskayhtiö päätti myöhästyttää tilalle tarjotun Sao Paolon välipysähdyksellä varustetun lipun ensimmäisen lennon niin ettemme ehtisi jatkolennolle. Jouduimme lähtemään lentokentälle illalla vaikka kyseessä oli aamulento, jotta saisimme vaihdettua myöhäisemmän jatkolennon. Valvoimme koko yön ja LAN pompotteli meitä aitoon lattarityyliin henkilöltä toiselle kunnes saimme aamuyöstä lennot kuntoon. Pääsimme lopulta aamulla yhdeksältä matkaan. Rullatessamme kiitorataa kohden pääsin todistamaan ikkunasta Argentiinan parasta antia. Se oli kylläkin tuontitavaraa. Kentällä nimittäin lepäsi jatkuvassa lähtövalmiudessa Amerikan Yhdysvalloista saapunut lentokonebongarien kruununjalokivi, Air Force One. Obama oli nimittäin saapunut Buenos Airesiin samalla hetkellä, kun me olimme LANin tiskeillä selvittelemässä lentojamme. Jostain syystä vapaan maailman johtaja ei kuitenkaan tullut saman terminaalin kautta kuin me joten Obama-selfiet jäivät ottamatta. Olin kuitenkin iloinen lentokonebongauksesta ja toivonkin, että kokemus auttaisi kultaamaan muuten niin harmaat muistot tästäkin Etelä-Amerikkalaisesta surkeassa tilassa olevasta valtiosta.

-Sami

Lisähuomio: Jokaisessa maassa, jossa olemme majoittuneet AirBnB-asuntoihin, on ollut pyykinpesukoneena pulsaattorityyppinen päältä täytettävä avokone. Pesuveden lämpötila säätyy sen mukaan minkä lämpöistä vettä tulee kylmävesiputkesta. Ei ihan puhdistu rätti, sanoisin.



Andit - maailman pisin vuorijono


Recoletan hautausmaa









Eva Perónin (os. Duarte) sukuhauta

Buenos Airesin yksi parhaista parrilloista - Don Julio






San Telmon sunnuntaimarkkinat


Air Force One. Obamalla on jopa meitäkin suurempi hiilijalanjälki matkustelussa.


maanantai 21. maaliskuuta 2016

Chillailua Chilessä

Vinkkivitonen: Jos haluat ostaa keinotekoisesti lisää päiviä elämääsi, osta lennot Uudesta-Seelannista Etelä-Amerikkaan. Saimme elää 14.3. maanantain kahteen kertaan! Lähdimme matkaan Aucklandista iltapäivällä ja yhteensä 16 tunnin matkustamisen jälkeen (12 tuntia pitkä lento) olimme perillä Santiagossa edelleen maanantaina iltapäivällä. Ylitimme siis kansainvälisen päivämäärärajan. Jännää!

Etelä-Amerikassa olemme sen verran vieraalla maaperällä, että päätimme jättää budjettimatkailut tutumpiin ja helpompiin maihin. Kielimuuri luo ihan tarpeeksi lisähaastetta elämään. Olemme siis varanneet majoitukset Santiagossa, Buenos Airesissa ja Riossa suosiolla kalleimmilta keskusta-alueilta siinä toivossa, että säätämisen määrä majoituksissa, siirtymisissä ja ruokapaikkojen etsimisessä pysyisi minimissä. Näissä maissa on huomattavasti järkevämpi turvautua yksityiskuljetukseen esim. lentokentältä hotellille kuin luottaa julkiseen liikenteeseen. Matkaoppaat ja TripAdvisor toitottavat tutustamaan aitoon Chileen, aitoon Buenosiin ja aitoon Rioon, mutta meidän selvitystyömme tuloksena se tarkoittaa aina alueena slummia, ghettoa tai favelaa, eli nou thanks!

Aikaerorasituksesta johtuen nukuimme ensimmäisenä yönä 12 tuntia ja heräsimme poikkeuksellisesti jo 7.00. Hotelliaamiaista emme olleetkaan saaneet sitten Bangkokin, joten nautiskelimme aamupalaa kaikessa rauhassa kahdeksan maissa, kun respan kaveri tuli sanomaan, että kyytimme Valparaisoon lähtee 10 minuutin kuluttua! Olimme tosiaan varanneet päiväretken Valparaisoon, mutta vasta seuraavalle päivälle. Emme tosin olleen saaneet kirjallista vahvistusta, joten aluksi oltiin hieman huuli pyöreänä, mutta sitten tuumasimme, että kun kerran hereillä ollaan niin lähdetään vaan! Seurueemme osoittautui jälleen monikansalliseksi ja kolmen tunnin ajomatka Vina del Maren kaupunkiin sujui rattoisasti oppaan juttuja tulkiten. Mitä nyt matkaa hieman hidasti moottoritien rampille kyljelleen kaatunut auto. Santiagon sää lähtöpäässä oli aurinkoinen ja helteinen, mutta jo 120 km päässä rannikolla ihan jotain muuta. Vina del Maressa oli 14°C, pilvistä ja sumuista. Huomasimme jo Uudessa-Seelannissa, että vuoristosää on todella vaihtelevaa ja vaikeasti ennustettavissa. Vina del Marissa pysähdyimme vain muutamassa paikassa ottamassa kuvat ja jatkoimme Valparaisoon, Chilen vanhimpaan satamakaupunkiin, joka on käytännössä kasvanut kiinni Vina del Mariin. Kaupunki on tunnettu muun muassa värikkäistä vuorenrinteille vieriviereen rakennetuista taloista, ja olisinkin ollut kiinnostunut valokuvaamaan niitä. Matkanjärjestäjä oli kuitenkin valinnut lyhyet pitstopit vain satamaan ja yhdelle funikulaarille (vanha kiskoköysirata) joten emme päässeet jalkautumaan kaupunkiin.

Seuraavana etappina oli Indomitan viinitila, joka on yksi Casablancan alueen suurimmista tuottajista (Indomitan viinejä löytyy myös Alkon valikoimista). Sääkin parani kertaheitolla ja söimme lounaan hienoissa maisemissa "linnan" terassilla. Lounaan jälkeen saimme tutustumiskierroksen tuotantotiloihin ja lopuksi pääsimme maistelemaan viinejä. Indomita on vasta 10 vuotta vanha viinitalo ja olikin mielenkiintoista päästä näkemään moderni viinitila. Paluumatkalla ihastelimme vuoristomaisemia ja rinteillä kasvavia isoa kaktuksia. Näimme myös slummin, jossa hevosetkin laidunsivat ja jälleen joku hurjapää oli ajanut autonsa katolleen motarilla. Reissun lopuksi juutuimme ruuhkaan, ja noin kilometri ennen hotelliamme meidät käskettiin kävelemään loppumatka perille.

Hotellimme LucianoK osoittautui niin kertakaikkisen mukavaksi, että söimme kaikkina kolmena iltana hotellin hienolla kattoterassilla. Hinnat olivat Thaimaan tasoa, eli mojitojakin päästiin taas nauttimaan hyvällä omalla tunnolla. Lounaalla taas kävimme läheisen Bellavistan kaupunginosan viihtyisällä (vartioidulla) terassikeskittymällä. Kaupunkiin tutustuminen jäi tällä kertaa vähemmälle, mutta selväksi tuli että ainakin arkkitehtuurissa loiston aika taitaa olla takanapäin. Upeat siirtomaatyyliset rakennukset rapistuvat rahanpuutteessa. Vaikka näimme slummejakin, autokanta pääkaupungissa oli yllättävän uutta, mielestämme lähes Suomen tasolla. Kulkukoirien määrä oli silmiinpistävä. Museot olivat jälleen ilmaisia. Ulkona liikkumista pimeällä ei suositeltu. Kaikesta oli helppo päätellä, että luokka- ja varallisuuserot kaupungissa ja maassa ovat valtavat. Chile on n. 4270 km pitkä maa, eli nämä meidän neljä päivää olivat toki vain pintaraapaisu tästä monimuotoisesta maasta.

P.S. Ei se LucianoK ollutkaan niin ihana. Veloittivat meiltä hotelliyöt ja päiväretken kahteen kertaan. Vilunkipirulaiset!

-Hannakaisa

Valparaison satama



Funikulaarin yläasema



Indomitan viinitilalla lounaalla






 

Nautimme auringonlaskusta LucianoK hotellin hienolla kattoterassilla



 
Patio Bellavista

Chilessä kaukosäätimestä löytyy ihan jalkapallo -nappi!

torstai 17. maaliskuuta 2016

Velttoilua Wellingtonissa

Kaikouran ja parin tunnin ajomatkan jälkeen jalkauduimme Pictonin pikkukylään, josta jatkaisimme matkaa Wellingtoniin pohjoissaarelle Interislander yhtiön autolautalla. Majoituimme kuitenkin ennen lauttamatkaa pari yötä Pictonissa. Kylä oli täysin turistikylä ja meidän lisäksemme sinne olivat löytäneet tiensä lukuisat eläkeläiset. Meidän läsnäolomme ei todennäköisesti juurikaan heilauttanut turistien keski-ikää alle 70 vuoden. Mitään erityistä kerrottavaa kylästä ei juuri kertynyt. Lähellä olisi sijainnut kuuluisa Marlboroughn viinialue mutta sinne emme jaksaneet raahautua. Olikohan syynä joku tilapäinen mielenhäiriö, tiedä häntä.

Parin Pictonin päivän jälkeen suuntasimme vuokra-automme kohti Aviksen palautuspistettä ja lauttaterminaalia. Itse lauttamatka Pictonista Wellingtoniin on joidenkin tahojen mukaan yksi maailman kauneimmista lauttamatkoista. Kauneus on tietty katsojan silmissä mutta täytyy myöntää että reitti oli kyllä todella kaunis ja matkan väärti. Vaikka sää oli tuulen osalta hyvä, kuivempi ilma olisi ollut parempi kuvien ottamisen kannalta. Joka tapauksessa olimme vaikuttuneita matkasta ja ylipäätään Uuden-Seelannin ehdottomaksi vahvuudeksi on luettava huikea luonnon kauneus.

Wellingtonissa kävimme tutustumassa Te Papa -museoon (tunnetaan myös New Zealandin museona) ja paikasta voi turvallisesti sanoa, että siellä oli kaikille kaikkea. Esimerkiksi ilmaiset näyttelyt, jotka käsittelivät luontoa, historiaa, taidetta ja maorikulttuuria, tulivat käytyä läpi ja lisäksi olisi ollut mahdollisuus tutustua maksulliseen Dreamworks-studion työstä kertovaan näyttelyyn. Lukuun ottamatta museokäyntiä, Wellingtonin visiittimme muodostui lähinnä velttoiluksi tunnetun Cuba streetin eri ravintoloissa ja pubeissa. Veikkaan että voimien keräily tulee tarpeeseen Etelä-Amerikkaa ajatellen.

Kerrotakoon myös hieman Australian ja Uuden-Seelannin kulinaristisista nautinnoistamme. Burgerit, roskaruoka tai ylipäätään kaikki friteerattu sekä paistettu. Siinäpä se lyhykäisyydessään. Tosiaankin, paikalliset tuntuvat suosivan mitä epäterveellisintä ruokaa. Fish and chips, eli friteerattu kala ja ranskalaiset, tuntuvat olevan kansallismättöä kautta linjan. Brittiperintö näkyy. Jos fisu ei kiinnosta, niin sitten tartutaan mehevään burgeriin. Joskus, jos oikein halutaan hullutella, käydään nappaamassa kebab tai kiinalaista. Täällä ei karppausta tunneta eikä salaateilla brassailla. Oma juttunsa paikallisille ovat myös pihvit ja niitä paistetaan paljon. Esimerkiksi eräs tilaamani chimichurri t-luupihvi oli yksi parhaista, jonka olen koskaan syönyt, mutta takuuvarmaa superpäräyttävää pihvielämystä ei tunnu saavan yhtään varmemmin kuin Suomessakaan. Australian ja Uuden-Seelannin viinit, joita maistelimme harvoin ja kohtuudella, olivat mielestämme aika hengettömiä verrattuina vanhan mantereen tuotantoon. Makuasiat ovat toki makuasioita, mutta kiteyttäisin asian niin, että ainakin ravintoloissa tyrkytetään enimmäkseen todella helppoja viinejä.

Uusi-Seelanti ja Australia eivät ole edullisia matkailumaita Euro-alueelta tultaessa. Varauduimme jo budjetoidessamme korkeaan hintatasoon mutta silti etenkin majoitusten hinnat pääsivät yllättämään. Vaikka lomasesonki ja kesä on loppumaisillaan, monet majatalot ja hotellit olivat lähes joka paikassa täynnä. No vacancy -kyltit vilkkuivat suurimmassa osassa paikoista. Vinkkinä tänne matkaaville, varatkaa majoitukset todella hyvissä ajoin, mikäli ette halua maksaa kovaa hintaa majoituksesta. Muuten hintataso vastaa ruoan ja esimerkiksi vaatteiden osalta Suomen hintatasoa. Bensa on hieman halvempaa molemmissa maissa Suomeen verrattuna. Lisäksi on hyvä pitää mielessä että monet liikkeet sulkevat ovensa jo ennen kello kuutta mutta kaikki paikat ovat avoinna myös sunnuntaisin.

Kaiken kaikkiaan sekä Australia että Uusi-Seelanti ovat käymisen arvoisia paikkoja ja ihmisten rentous sekä mukavuus mieleen painuvia asioita. Luonto on häikäisevän kaunista. Toivomme pääsevämme tänne maailman ääriin vielä toistekin.

-Sami



Viinitila matkalla Kaikourasta Pictoniin

Kukkulan kuningas

"Piikkikampela"

Picton





Wellington