keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Joulu Singaporessa

Heti maailmanympärimatkaa suunniteltaessa oli selvää, että haluamme viettää joulun Singaporessa. Kaupunki on nimittäin tehnyt meihin niin hyvän vaikutuksen aikaisemmilla käyntikerroilla. Emme kuitenkaan olleet ladanneet suurempia odotuksia joulun viettoon täällä kaukomailla. Yksi syy tähän oli se, että emme oikein tienneet mitä odottaa Singaporen joulutarjonnalta. Aatto osoittautui samanlainaseksi kauppapäiväksi kuin kaikki muutkin päivät Singaporessa. Singaporelaisten päähuvia ovatkin ostoksilla käynti ja ravintolaruokailu. Kauppakeskukset ovat tästä syystä parhaita paikkoja bongailla joulukoristeita, kuunnella joulumusiikkia ja yrittää hakeutua sinällään aika kaupallisen joulun ytimeen. Näkisittepä näitä paikallisia kristillisiä kirkkoja. Meidän näkökulmastamme katsottuna ne ovat suorastaan naurettavan koristeltuja jouluna kaikkine jouluvaloineen ja koristeineen. Myös tunnetuimmalla ravintola-alueella, Clarke Quayssa, oli aattoiltana täysi joulun juhlinta käynnissä. Ihmiset tanssivat ravintoloissa, ja jopa kaduilla, ja monilla ihmisillä oli päässä hauskat vilkkuvaloilla varustetut poronsarvet. Tunnelma oli aikamoinen, mutta harras on sana, jota en tässä yhteydessä käyttäisi ihan ensimmäisenä. Ilo oli kuitenkin käsin kosketeltavaa ja vaikka olimme myöhään liikkeellä, näimme myös paljon perheitä pienten lasten kanssa juhla-alueella.

Halusimme kuitenkin yrittää edes hieman viettää rauhallista joulua näin kahdestaankin ja päätimme varata lukuisten vaihtoehtojen joukosta jouluillaisen joulupäiväksi Westin-hotellista. Monet hotellit ja ravintolat tarjoavat nimittäin täällä ulkona syöjien paratiisissa laajoja joululounaita ja -illallisia. Selvitimme noin tusinan verran eri vaihtoehtoja ja päädyimme Hotel Westiniin laajan menun ja osittain myös siihen sisältyvän "juo niin paljon kuin illassa ehdit" -juomapaketin takia. Tiedossa oli siis hyvän ruoan, samppanjan, viinin ja oluen nauttimista tunnelmallisissa ravintolapuitteissa. Westin osoittautui hintansa väärtiksi ja söimme kupumme täyteen mitä mainioimpia aasialaisia ja länsimaisia herkkuja. Toki sinappihunnulla varustettu suomalainen luomukinkku laatikkoineen puuttui pöydän antimista, mutta kompensoimme menetystämme ostereilla, sushilla, lammaspadoilla ja muilla erikoisuuksilla. Hannakaisakin söi hummeria ensimmäistä kertaa elämässään. Huuhdoimme herkut alas pääasiassa samppanjan ja viinin avulla. Mikä näppärintä ja seuraavaa aamua ajatellan ikävintä, lasit täytettiin automaattisesti tarjoilijan toimesta heti, kun ne olivat tyhjentyneet. Illaan päätteeksi vyöryimme varsin onnellisina ja hyvin ravittuina takaisin hotellille. Todettakoon, että kyllä sen joulun voi ihan hyvin näinkin viettää, jos kaipaa vaihtelua perinteisiin.

Joululahjarintamalla pukki oli järjestänyt Hannakaisalle majoituksen Wanderlust design-hotellista ja itsehän sain lahjaksi edellisessä päivityksessä mainitun matkapuhelimen. Design-hotelli tuntui olevan Hannakaisalle mieluisa lahja, koska silmä kuulemma lepää täällä hereilläkin ollessa. En tiedä varmuudella oliko kyseessä hotelli vai naapurihuoneen saksalainen adonis, mutta päätin varmuudeksi pullistella lihaksiani aina kun Hannakaisa sattui minuun vilkaisemaan. No, takaisin asiaan. Hotelli sijaitsee Little Indian kaupunginosassa ja erittäin hyvin metroyhteyksien varrella. Pääsimme myös korkkaamaan ensimmäisten joukossa ihan hotellin viereen avatun Downtown-metrolinjan uuden Rochor-aseman. Kaiken lisäksi kyydit tällä uudehkolla linjalla olivat ilmaisia uusien asemien avajaisten kunniaksi. Kertoo myös jotain kaupungin siisteydestä, että vuosikausia vanhat asemat ovat puhtaampia kuin uusi asema ja tämä johtuu ainoastaan siitä, että uuden aseman sisältä ei oltu vielä ehditty pyyhkiä kaikkia rakennuspölyjä. Tämä ylenpalttisen siisteyden piirre leimaa Singaporea enemmän kuin mitään muuta kaupunkia, joissa me olemme käyneet. Uskoisin että äitini arvostaisi paikan siisteystasoa.

Vaikka olemme Singaporessa neljättä kertaa, onnistuimme taas löytämään mukavia uusia paikkoja kuten Kampong Glam (tuttavallisemmin Arab Quarter) ja Chijmes. Chijmes on nykyisellään ravintolakompleksi, jossa toimivat ennen katolilaisen kirkon nunnaluostari, orpokoti, tyttökoulu ja naisten suojakoti. Rakennuskompleksin sisäpihaa hallitsee hieno reilut sata vuotta vanha kappeli, joka nykyisellään on monitoimitila. Paikka on mielestäni huippuesimerkki siitä miten vanhat tilat muuntautuvat uusiin tarpeisiin, kun alkuperäinen käyttötarkoitus loppuu. Arab Quarterilta taas löysimme design-putiikkeja, kahviloita ja jälleen kerran uusia ravintoloita.

-Sami





Jouluaaton tunnelmia Clarke Quayssa

Chijmes

Chijmesin vanha kappeli ja nykyinen monitoimitila
Jouluillallinen Westinin tyyliin

Joulujuomia Westinin tyyliin



Hotellimme Little Indiassa




Arab Quarterin suunnilla

Haji Lane

Rochorin uutuutta kiiltävä asema

tiistai 29. joulukuuta 2015

Linja-autossa on tunnelmaa

Kuala Lumpur tuli siis nähtyä. Seuraavana etappina oli suunnitelman mukaan Singapore, jossa tulisimme viettämään sekä joulun että uuden vuoden. Päätimme hankkia kokemusta lentämiseen verrattuna edullisemmasta joukkoliikennemuodosta eli linja-autosta. Ajattelimme pääsevämme lähemmäs todellisten travellereiden sielunmaisemaa valitessamme tämän matkustusmuodon. Näkisimme kauniita vuoristomaisemia, nauttisimme virvokkeita, söisimme omia eväitä, juttelisimme leppoisia paikallisten ja ulkomaalaisten pitkätukkahippien kanssa, sekä pääsisimme helposti rajan yli ilman turhia turvatarkastuskiemuroita. Nämä romanttiset ajatukset päässämme varasimme liput KL-Singapore bussimatkalle. Matkan kestoksi dösäyhtiöltä ilmoitettiin 5-7 tuntia riippuen liikenteestä ja linjurissa tulisivat kuulemma olemaan kaikki nykyajan onnikan ominaisuudet kuten wc, langaton netti, mukavat leveät penkit ja hieman tarjoiluakin. Linkku saapuikin lähes luvatussa aikataulussa hotellimme vieressä olleelle KL Sentral -asemalle ja kun laukut olivat heitetty nyssen ruumaan, kipusimme kyytiin. Luontainen pessimismini, kyynisyyteni ja epäileväisyyteni oli onneksi valmistanut minut siihen mitä tuleman piti.

Alan purkamaan vyyhtiä kronologisessa järjestyksessä. Ensimmäinen havainto oli se mitä osasin pahiten pelätä. Kyllä, ihmiskarjavaunussa ei siis ollut vessaa. No, olimme molemmat tyhjentäytyneet ennen matkaan lähtöä mutta pahimmat pelkokerroinskenaariot pyörivät päässämme niin, että ne tuntuivat vaikuttavan masuihimme tilanteeseen nähden epäsuotuisalla tavalla. Rauhoitimme itsemme, pyyhimme tuskanhien otsiltamme ja totesimme pärjäävämme odotetun matkan keston. Sanomattakin selvää, että mittavat eväät jäisivät syömättä. Aika oli siis saatava kulumaan joutuisasti. No, sehän hoituu meillä nykynuorilla helposti. Ei muuta kuin matkayhtiön lupaama langaton laajakaista kuumaksi ja netti auki. Avasimme kännykän ja läppärin nettiasetukset ja odotimme. Ja odotimme. Ei ollut nettiä ja sen siliän tien katosi oima annos uskoa tulevaan ja ihmisen hyvyyteen. Tässä vaiheessa bussi-isäntä tulikin jo iloisesti tarjoilemaan matkaeväitä, eli pillivesipurkkia. Henkinen sietokykymme oli jo murtumispisteessä ja anelimme armoa kaikilta tutuilta ja tuntemattomilta jumalilta. Kaikki edellä mainittu tapahtui n. 15 minuutin sisällä matkan alusta, joten matkaa oli vielä jäljellä n. 6 tuntia. Toivonamme oli enää kaikista maailman voimista myyttisin eli suomalainen sisu. Sillä on selvitty sodista ja vaikka mistä haasteista. Siis jos ei lasketa saunaa, tervaa ja viinaa, jotka kuulemma toimivat myös monessa ongelmatilanteessa.

Pääsimme pikkuhiljaa ulos suurkaupungin alueelta ja moottoritielle. Aloimme vilkuilla ympärillemme, josko löytäisimme keskusteluseuraa. Jouduimme nopeasti toteamaan, että katseiden välttely tarkoittaa maailmaalla sitä samaa mitä Suomessakin. Pitkätukkahipit loistivat poissaolollaan ja paikalliset eivät olleet vähimmälläkään tavalla meistä kiinnostuneita. Päätimme siis nauttia maisemista. Odotettuamme niitä maisemia noin pari tuntia aloimme jo keskustelemaan mahdollisuudesta, että niitä ei olisikaan tiedossa. Tässä vaiheessa keskustelu oli kuitenkin vielä vitsailun tasolla. Tottahan toki niitä tulisi olemaan mutta kolmannen tunnin kohdalla oli jo pakko todeta, että ei ole maisemia tiedossa ei. Moottoritien vallit olivat siis ainoat maisemat, jotka näimme. Kuitenkin juuri, kun sisummekin oli hiipumassa, bussi alkoi erkaantua liittymästä ja poistui moottoritieltä. Olimme saapuneet pysähdyspaikalle ja avot, siellähän se kaikkien heikkovatsaisten travellereiden paras ystävä olikin. Pääsimme siis iloitsemaan posliini-istuimesta. Currypainotteisten katukeittiöiden tuoksut 32 asteen helteessä ajoivat meidät nopeasti takaisin nyssen sisäilmasuodatuksen ja ilmastoinnin suojaan.

Olimme siis pääsemässä voiton puolelle ja muistutimme itseämme, että onneksi pääsimme huussiin ja ilmastointikin pelaa. Enää olisi siis jäljellä 2-4 tuntia suoraa tietä Singaporeen. Kun kokonaismatka-aika alkoi lähestyä kuutta tuntia, totesimme että lähestymme Malesian ja Singaporen rajaa. Jihuu-tunne täytti meidät ja kaivoimme innoissamme passejamme läppärilaukun syövereistä. Malesian puolella rajaa nousimme kyydistä, saimme nopeasti leimat passeihimme ja matka jatkui pitkää siltaa pitkin Singaporen puoleiselle raja-asemalle. Kyytimme pysähtyi pari sataa metriä ennen raja-aseman rakennuksia autojonon pysähdyttyä edessämme. Ensimmäinen vartti paikallaan seisten meni iloisesti mutta puolen tunnin odotuksen kohdalla aloin jo pohtia Vaalimaan rekkajonoissa seisovien ihmisten sisukkuutta. Pääsimme kuitenkin vihdoin raja-asemarakennukseen ja otimme käskystä laukut mukaan passintarkastukseen. Pääsimme jonon jatkoksi ja muistelimme jo innolla kuinka nopeaa Singaporeen saapuminen on, lentokentällä siis. Siellä kun saa harvoin kulumaan kymmentä minuuttia pidempää passintarkastuksessa. Kun olimme jonottaneet romujemme kanssa tunnin ajan, olimme jo aika varmoja, että jatkossa liikumme lentäen paikasta toiseen. Kun olimme kuluttaneet raja-aseman aulan lattiaa kokonaisuudessaan n. puolitoista tuntia pääsimme vilauttamaan passejamme tullimiehelle, joka toivotti meidät tervetulleiksi Singaporeen. Vielä oli kuitenkin liian aikaista nuolaista, koska edessämme oli vielä reilun puolen tunnin matka rajalta bussin päätepysäkille, josta kävelisimme hotellille vajaan kahden kilometrin matkan. Lopen uupuneina reilun yhdeksän tunnin matkasta heitimme laukkumme Little Indiassa sijaitsevan hotellihuoneemme nurkkaan ja totesimme, että jatkossa valitsemme 20 euron bussimatkan sijasta mieluummin 40 euron lentomatkan.

No, onneksi säästimme kuitenkin muutaman euron kärsimysnäytelmässämme. Olin nimittäin joutunut esittämään erityisen toiveen joulupukille, koska vanha telekommunikaattorini oli siirtänyt viimeisen bittinsä ilmojen halki jo pari viikkoa aiemmin. Olen vieläkin ihmeissäni kuinka selvisin bussimatkasta ollessani jo valmiiksi totaalisen masentunut kahden viikon netittömyydestäni. Ei ole kuitenkaan juuri mitään murhetta, jota uusi Applen masiina ei parantaisi. Voitte olla täysin varmoja siitä, että tiesin jo kaksi viikkoa ennen Singaporeen saapumista, lähes metrin tarkkuudella, millä etäisyydellä ja missä suunnassa sijaitsi lähin valtuutettu Apple-jälleenmyyjä hotellistamme katsottuna. Koska saavuimme jouluaaton aattona myöhään illalla Singaporeen, saatoin käyttää ilta-ajan valmistautuakseni aamuiseen sprinttiin kännykkäkauppaa kohden. Hannakaisa ei jostain syystä jakanut kriittiseen kiireen tuntua kanssani, mutta suostui kuitenkin lähtemään kanssani kauppaan. Nopean aamupalan jälkeen, siis aamupalan jonka olisin itse mielelläni sivuuttanut, syöksyimme nopeinta reittiä Funan-elektroniikkakauppakeskukseen ja Challenger-nimiseen liikkeeseen. Ilmaisin jo reilun etäisyyden päästä määrätietoisin käsielein Apple-osaston myyjälle olevani välittömissä ostoaikeissa. Tämä näki ilmeestäni, että nyt on tosi hätä kyseessä. Sain puhelinpaketin käteeni ja mikrosekunnin kestäneen itsepohdiskelun jälkeen tiedustelin missä on lähin kassa ja kuinka saan tax free -kuitin ostoksesta. Ohjeet saatuani painoin suorinta tietä kassan ja tax free -pisteen kautta hotelli helpotukseen sillä jännitysnäytelmä oli ollut liikaa suolelleni. Tehtävä oli nyt suoritettu ja poistuimme tyytyväisinä kauppakeskuksesta. Pääsin siis taas kytkeytymään tiedon valtateille kansainväliseen tietoverkkoon. Elämä hymyili jälleen ja jaksoin uskoa taas tulevaisuuteen. Joulu sujuikin mukavasti Singaporen lämmössä ja siitä vähän lisää seuraavassa päivityksessä.

-Sami



Thanks for choosing Nice Executive Coach!


 

tiistai 22. joulukuuta 2015

Matkailijan arkea Kuala Lumpurissa

Ei ollut kukko, joka herätti KL:ssä, oli naapurimoskeijan rukouskutsu. Jätän kertomatta tässä mitä mieltä olin silloin siitä valitusvirrestä, klo 5.45!

Kuala Lumpur on Malesian pääkaupunki, jossa yhdistyy paikallisten malaijijen, kiinalaisten ja intialaisten kulttuurit. Ruokalista on siis laaja ja tulimmekin tänne oikeastaan edullisen ja hyvän ruuan perässä. Kaupunki ja kadut ovat yhtä rakennustyömaata, kattavaa metroverkostoa ei ole, eli ruuhkaa pukkaa. Helsingin katutyömaat eivät ole siis mitään verrattuna tähän. Pilvenpiirtäjät ja hökkelitalot on sulassa sovussa keskenään.

Vaurastuminen on käynnissä Malesiassakin ja suuret kauppakeskukset hehkuttavat jouluhysteriaa siinä missä muuallakin. Komeimmasta joulukuusesta kilpaillaan täälläkin. Koska ollaan muslimimaassa, joulu on pelkästään kaupallinen. Jouluvalmistelut eivät kuulu tänä vuonna meidän ohjelmaamme, joten kaikki joulurekvisiitta täällä helteessä tuntuu lähinnä naurettavalta. Huvitti myös, kun katseltiin yli kolmenkympin lämpötilassa ostoskeskuksen ovella tekolumisadetta ja ihmisten valokuvasessioita, joissa tapahtumaa pyrittiin vangitsemaan. Ei pitäisi nauraa, kuultiin että lämpöennätyksiä rikotaan Suomessakin, eli eipä ole sanottua etteikö tulevaisuudessa vaikka Aleksin joulukadun avajaisissa tykitettäisi lunta kadulle.

Pääsimme myös lounastreffeille paikallisen Ee-Tanin kanssa. Facebook yhdistää kaverinkaveritkin! Oli mukava saada paikallisopas kertomaan parhaat vinkit kaupunkiin ja rohkaisemaan ennenkuulemattomiin ruoka-annoksiin. Ruoka oli hyvää ja toki tällainen pyyteetön auttaminen ilahduttaa aina sekä kulttuuritietojen vaihto omista kotimaista on aina hauskaa. Meillä on muuten laukuissamme Suomen lippu -tarrat ja ainakin tähän asti meidät on suomalaisina otettu vastaan aina positiivisesti. Tosin Vietnamissa mun lippu kiinnosti jotain lentokentän työntekijää siinä määrin, että tämä takavarikoi sen ilmeisesti omiin kokoelmiinsa.

Reissua on sen verran takana, että matkailustakin on tullut arkisempaa. Enää ei jaksa koluta nähtävyyksiä ja päivät noudattavat jo tiettyä rytmiä. Vuokrasimme taas Airbnb:stä yksiön. Ihan ei saatu sitä mitä ilmoituksessa luki, mutta kotimajoituksessa on kuitenkin  aina eri fiilis kuin hotellissa. Tämä olikin hyvä stoppi pestä pyykkiä, organisoida matka-arkkua ja lähettää ylimääräisiä tavaroita Suomeen. Kävimme kaksi kertaa elokuvissakin. Spectre vetosi minuun ja Star Wars Samiin! Kahden euron leffalipusta ei taida paljoa jäädä katetta täkäläisille?!

KL:n visiitin lopuksi nostimme elintasoamme yöpymällä muutaman yön paikallisessa Hiltonissa. Olemme keskittäneet kaikki hotellihankintamme Hotels.comiin ja saimme hyödynnettyä kertyneitä palkintoöitä Hiltonin varaukseen.

Rentouttavaa joulun aikaa lukijoille sinne Suomeen!

-Hannakaisa



Jos Suomessa on kirkonkylä, niin onko Malesiassa vastaavasti moskeijankylä?

-Sami


Varustehuoltoa paikallisessa pesulassa
Synttärisankarin naurava nakki!

Petronas Twin Towers on KL:n maamerkki

Siellä se naapurimoskeija näkyy






Näköalat Hiltonista







keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Hikinen Ho Chi Minh City

Hoi Anista lensimme näppärästi VietJet Air -halpalentoyhtiöllä Ho Chi Minh Cityyn eli entiseen Saigoniin. Maan sisäiset lennot ovat helpoin ja edullinen tapa liikkua, koska maantie- ja junaliikenne on aika kehittymätöntä heikon infrastruktuurin takia. Toki sen verran lisäsäätöä tarvittiin, että meidän piti ostaa alkuperäisen JetStarin lennon tilalle uudet liput VietJetiltä, kun JestStar ilmoitti kahta päivää ennen, että alkuperäinen lento on kokonaan peruttu. Syy ei meille ikinä selvinnyt, mutta ihme että palauttivat sentään rahat meille.

Herra Ho Chi Minhin kaupungista ei ollut muuta ennakkotietoa kuin kaoottinen liikenne. Se siitä myös jäi päällimmäisenä mieleen. Kun ei ole julkista liikennettä, kärjistetysti jokaisella 8 miljoonalla asukkaalla pitää olla oma skootteri. Liikkuminen turistille on siis vaikeaa. Jalkakäytäviä kaupungissa on, mutta ne ovat käytännössä skoottereiden parkkipaikkoja, ja jos tiellä ei mahdu ajamaan, skootterit siirtyvät jalkakäytävälle ajamaan. Suojateitäkin nähtiin, mutta niillä ei ole merkistystä, koska liikennevalot ei ilmeisesti koske suoraan ajavia. Liikenne ei pysähdy koskaan ja olemme tulleet siihen tulokseen että ainut sääntö on, että takaatuleva väistää. Mielenkiintoista kontrastia kaupunkiin luo myös Ranskan siirtomaa aikainen arkkitehtuuri, joka yhdistyy ei niin kauniiseen neuvostoarkkitehtuuriin.

Turistille kaupungissa ei ole paljon nähtävää. Suosituin vierailukohde lienee sotamuseo, jossa mekin kävimme itseämme masentamassa. Sodan kauhut tuntuvat vielä pahemmilta, kun sodan päättymisestä on vain 40 vuotta, ja kun näet kaduilla näkee kerjäämässä amerikkalaisten Agent Orange -kasvimyrkylle altistuneita ja sen johdosta epämuodostuneita ihmisiä.

Vietnam on joka tapauksessa mielenkiintoinen ja monitahoinen maa. Onneksi vierailimme sekä maaseudulla että kaupungissa. Tuntui kuin olisimme päässeet nostalgiamatkalle menneille vuosikymmenille. Suosituksena sanoisin, että jos haluaa päästä helpolla, nauttia kauniista luonnosta, niin kannattaa valita rantaresortti. Jos taas nimenomaan ei halua turistikohteeseen, niin silloinkin kannattaa matkustaa Vietnamiin, ja varmasti löytyy alkuperäistä meininkiä. Kolme päivää Ho Chi Minhissä riitti meille mainiosti, sen verran hikistä hellettä piteli. Tosin kyseessä saattoi kyllä olla tuskan hikikin.  

P.S. Tulipa vastaan jälleen uusi suussa sulava naudanliharuoka. Kyseessä oli, sijaintimme huomioon ottaen yllättävä kyllä, Texasista kotoisin oleva beef brisket. Tämä hitaasti kypsytetty, grillattu sekä savustettu rasvainen eturintaleike bbq-kastikkeella vei Samin kielen mennessään. Kyllä taas todettiin, että matkailu tuottaa kulinaristille yllätyksiä, mihin tahansa sitten matkustaakin.

-Hannakaisa