Nara - bambipuisto

Viimeisinä Kiotopäivinä riitti vielä virtaa lähteä päiväretkelle Naran kaupunkiin. Junamatka paikallisjunalla kesti n. 40min. Naran asemalta bongattiin bussi, jolla päästiin joutuisasti Nara Parkkiin, joka oli kohteemme. Kyseessä oli mikäpä muukaan kuin temppelialue, mutta jonka houkutuslintuna tällä kertaa kesyt kauriit, jotka asuvat villinä ja vapaana alueella. Muustapa en juuri sitten kiinnostunutkaan. Pikkubambit oli niin söpöjä! Mutta uroskauriita piti varoa, ne vaanivat ja hiipivät takaa ja tuuppivat takamukseen! Vähänkö säikähdin! En myöskään lähtenyt syöttöhommiin, sillä ne jotka lähtivät, saivatkin seuraavan kaverin koko kierrokselle mukaansa. Selfie bambin kanssa jäi siis saamatta. Pääasiassa testailinkin uutta kameran objektiivia (Nikon 35mm/1,8), joka muuten ostettiin siitä Samin lempikaupasta Kiotosta.

Käveltiin takaisin keskustaan, löydettiin hyvä lounaspaikka ja ruokailun jälkeen otettiin juna takaisin Kiotoon. Ja taas kerran oli askelmittari täynnä ja matkalaiset levon tarpeessa.

Loppukaneettina Japanista voisin sanoa, että kohteliaisuus teki vaikutuksen. Vaikka ei mitään heidän puheestaan ymmärretty, ja varmasti tälläinen valkolainen on harvinaisempi ilmestys heille, niin myyjät kummartavat aina ja joka tilanteessa. Konduktööri kumartaa vaunuun astuessaan, ja jopa vaunusta poistuessaan. Julkisesta vessan kopistakin tuleva kumartaa jonossa seuraavalle. Ja Tokiossa ravintolan tarjoilija tuli ulos asti ja kumarsi niin kauan, kunnes me oltiin poistuttu kulman taakse.

Seuraavana ohjelmassa Hongkongin 4 päivän visiitin suunnittelu ja näyttää siltä että ensi töiksi metsästetäänkin mulle hammaslääkäriä.


-Hannakaisa

 

 

Lisää Japanin kummallisuuksia

Kioto osoittautui monin tavoin mukavammaksi paikaksi Tokioon verrattuna. Täällä on myös sattuneesta syystä huomattavasti enemmän turisteja katukuvassa. Toisin sanoen muutkin matkaajat ovat samaa mieltä kanssamme. Olo Kiotossa on selvästi lunkimpaa kaikin puolin. Se näkyy jo paikallisten ihmisten rennommassa pukeutumisessa ja kävelynopeudessa. Nuorempi väestönosa on selvästi hipsterimpää täällä. Esimerkiksi pipot ovat jo ahkerassa käytössä vaikka lämpötila huitelee 20 asteen paikkeilla. Lisäksi nähtävyyksiä, jotka liittyvät Japanin ja kaupungin historiaan, löytyy lukuisia. Itse päätimme tavoitella nähtävyyksiä maltillisesti, mutta silti tuntuu että aika loppuu täälläkin kesken.

Juhlan aihetta syntyi siitä, kun huomasin oppineeni kokonaiset kaksi japanin kirjoitusmerkkiä niiden merkityksineen. Kyseessä olivat merkit, jotka kuvaavat isoa ja pientä. Opetusmenetelmänä oli havainnointi seuraavissa paikoissa: wc, bussi ja ravintola. Ylivoimaisen päättelykykyni avulla yhdistin siis wc:n huuhtelukahvan ison ja pienen hädän, bussin lasten ja aikuisten lippujen sekä olutkokovaihtoehtojen kirjoitusmerkit ja päädyin vahvistamaan oletukseni Google-kääntäjän avulla. Kyllä oli onnistumisen ilo suuri. Japanin opinnot ovat siis hyvässä vauhdissa. Taitavat paikallisetkin sen jo huomata, koska taas minua tultiin haastattelemaan koululaisten toimesta. Kovin kyselivät mistä ollaan ja miksi ollaan täällä. Keskustelimme japanin sijasta kylläkin englanniksi ja kyseessä taisi olla heidän englannin opintoihinsa liittyvä koulutehtävä. He lukivat kysymykset paperista ja vastasin parhaani mukaan. Aina kun oppilaat kuulivat sanan, jonka ymmärsivät, syntyi pieni onnenkiljahdusten sarja heidän seurueessaan. Lopuksi ottivat allekirjoitukseni koulupaperiinsa tai mihin lie vekseliin.

Ruokailun saralla mukavimmat kokemukset tulivat paikallisesta yakiniku-ravintolasta, joka on korealaista taustaa omaava japanilainen vastine lihan grillaamiselle ravintolassa. Peruspihvipaikasta homma eroaa siinä, että pöytään kannetaan pönttö tulisia hiiliä ja ritilä pötön päällä. Sitten saapuu lihalautanen, josta löytyy raakana esim. nautaa, possua, kanaa ja vihanneksia. Tarjoilija lyö grillipihdit asiakkaan kouraan ja toteaa, että siitä vain paistelemaan. Lisäksi poydästä löytyy tai siihen tuodaan marinadeja/grillikastikkeita, joihin itse grillatut lihapalat dipataan jäähtymään kunnes ne popsitaan hyvällä ruokahalulla. Naudanliha (wagyu) on japanilaiseen tyyliin marmoroitua ja rasvaista. Koko prosessin ajan savunpoistosta huolehtii grillipöntön päällä katosta törröttävä syöksytorven kaltainen huippuimuri. Koko homman jälkeen on hiki ja suu täynnä mahtavia makuja. Jos on ollut kiltisti koko päivän, niin on myös mahdollista, että on päässyt lisäksi maistelemaan muutaman tuopin paikallisia panimoteollisuuden tuotteita. Ainoa ikävä puoli on se, että vaatteet joutuu heittämään pesuun heti kämpille päästyä.

Tyytyväinen grillimestari työssään.

Yakiniku

Satunnaisia huomioita katukuvasta: Japanin kaupungeissa ei ole mahdollista kuolla janoon sillä olit sitten pimeällä kujalla, temppelin palvontapaikalla, parkkipaikalla tai joen varrella, löydät sieltä takuuvarmasti juoma-automaatin. Ei muuta kuin euron verran jenejä masiinaan ja kylmä juoma virtaa. Ainoastaan roska-astioiden löytäminen on kuin Graalin maljan metsästystä. Erittäin vaikeaa siis. Oppaatkin käskevät käytännössä kuljettamaan roskat kotiin asti.

Myös olutautomaatteja löytyy.

Mutta miksi kaikki pitää tehdä väärinpäin?? Eikö riitä, että liikenne on vasemmanpuoleinen. Lehdet luetaan takakannesta etukanteen, mutta että bussiin noustaan takaovesta ja poistutaan etuovesta! Suorastaan lukutaidottoman turistin kiusaamista! Lisäksi matka maksetaan poistuessa (ei toimisi Suomessa). Paikallisjunassa olivat lisäksi hauskat penkit, joissa istumasuunnan voi päättää itse nostamalla istuimen selkänojan kumpaan tahansa asentoon. Selkänoja ikään kuin lennähtää istuinosan kummalle tahansa puolelle. Helpottaa myös jos haluaa 4 hengen seurueelle vastakkain istuttavat paikat. Me like, nice!

-Sami

Kallekaan ei ylettäisi näihin paikallisen Esson bensaletkuihin.

Maiko eli harjoitteleva Geiko (tutummin Geisha). Olisin antanut neidin tarjota teet, mutta sen verran kallis tee olisi tullut, että reissumme olisi lyhentynyt puolella.

Kioton nähtävyyksiä

Kiotossa riittää turistille nähtävää. Askeleita kertyy mittariin ja illalla on veto pois, vaikka muka rauhalliseen tahtiin ollaan kaupunkia kierrelty. Nähtävyydet ovat bussi- tai metromatkan päässä Herra Daisuken kämpiltä, jossa asumme Kioto-viikkomme. Vuokrasimme kyseisen herran yksiön Airbnb:n kautta.

Majapaikkamme Kiotossa

Kyoto -Tower

Tämä näköalatorni sijaitsee ihan Kioton päärautatieaseman edessä, joten sieltä on helppo ja nopea käydä tsekkaamassa maisemat. Kioto on matala kaupunki. Pilvenpiirtäjiä ei sallita ja kaupunki noudattaa ruutukaavaa, mikä helpottaa suunnistamista. Zoomailimme tornissa maisemia, kun joukko koululaisia tuli yhtäkkiä pyytämään päästä samaan kuvaan Samin kanssa! Liekkö erehtyivät julkkikseksi luulemaan tai ehkäpä syynä olivat kuitenkin vain eksoottisen vaaleat hiukset. Sami kylläkin oli sitä mieltä, että koulutytöt vain ihastuivat hänen komeaan ulkomuotoonsa.

Luotijuna Shinkansen sattui myös kuvaan

Kinkaju-Ji

Kultaisen paviljongin temppeli. Alunperin rakennettu 1397 Shogunin eläkehuvilaksi. Paviljonki on päällystetty lehtikullalla ja tätä Unescon maailmanperintöluetteloon kuuluvaa kohdetta mekin lähdimme ihastelemaan miljoonan kiinalaisturistin kanssa.
Myös ympäröivä metsäinen puutarha lampineen miellyttää suomalaista.

 

Arashiyama - bambumetsä

Bambumetsään astuessa tuntuu kuin siirtyisi toiseen satumaailmaan. Kymmeniin metreihin kohoavat bambupuut muodostavat vihreän, valoa siivilöivän katteen luontopolun ylle. Jollei tarvitsisi kävellä jonossa, tunnelma olisi hyvinkin mystinen. Tätä tunnelmaa ja valoa ei saa valitettavasti kameralla ikuistettua. Jos paikka olisi lähempänä, harkitsisin meneväni uudestaan aamuvarhaisella ennen muita.

 

 

Fushimi-Inari-Taisha

Shintolainen pyhäkkö-alue, jossa on tuhansia oransseja Torii-portteja, jonka läpi kuljetaan aina Inari-vuorelle asti (jos jaksaa). Hermo meinasi mennä turistivirrassa kävellessä, kun kaikki tietenkin haluavat ikuistaa tämän labyrinttimäisen Torii-jonon mutkat kameroihinsa.

-Hannakaisa

 

 

 

 

Hakone, Hoeiso-ryokan

Tiistaina siirryimme Hoeiso-nimiseen ryokaniin (Perinteinen japanilainen majatalo) ja tähän siirtymään tarvitsimme paikallisen VR:n apua. Tokaido main line local train Tokyo – Odawara välillä osoittautui hintansa väärtiksi ja matka kesti tunnin ja vartin (vrt. Shinkansen-luotijuna, jolla matka olisi kestänyt lähes saman verran ja maksanut kolminkertaisen hinnan).

Irtonainen joukkoliikennehavainto: Juna-asemalla kuuluvan junan lähtöääneen ei tarvitse olla mikään infernaalinen hälytyskello vaan se voi myös olla ihana satumetsään ajatukset kuljettava sävelmä (luultiin musiikkia ensin mainokseksi mutta se olikin vain tieto junan liikkeelle lähdöstä).

Ja voi hemmetti kuinka voikin olla vaikea ottaa kengät pois Japanin motellissa vaikka kotona onnistuu ihan luonnostaan. Ensiksi tuli lampsittua kengät jalassa ryokanin aulaan, vaikka tieto oli olemassa, että näin ei tehdä! No, resepsuunin kaveri kyllä nopeasti huomautti asiasta. Sama meinasi toistua huoneen ovella, kun tohvelit piti tietysti jättää pois jalasta ennen huoneeseen astumista. Kyllä en jättänyt ja kyllä on ihminen ehdollistettu eläin. Muistini mukaan jossain kirjassa Japanilaiset tituleerasivat meitä länsimaalaisia barbaareiksi, joilla ei ole mitään tapoja. En tiedä vahvistinko tätä käsitystä vai en mutta varmuudeksi hoin arigatoa ja konichiwaa jokaisessa käänteessä, jossa se tuntui vähänkin järkevältä.

Lisähuomio: Lämmitetyn WC-istuimen mysteeri on ratkennut. Sitä tarvitaan mikäli Ryokanin WC:ssä ei ole muuta lämmitysmuotoa.

-Sami


Varasimme tämän Ryokan-yön jo Suomessa, koska olimme kuulleet ja lukeneet että tämä on hyvä tapa päästä tutustumaan perinteisempään japanilaiseen kulttuuriin. Sitä se olikin. Majatalo sijaitsi korkeammalla vuoristossa metsän keskellä. Veikkasimme rakennuksen olevan 60-luvulta, sitä se oli sisältä edelleenkin. Eli kaupan päälle saimme myös aikamatkan menneisyyteen.

Saapumisajaksi oli toivottu klo 15.00 ja ehdimme siihen Tokiosta hyvin. Meidät ohjattiin isohkoon huoneeseemme, jossa vastassa oli tyrmäävä tupakanhaju. Majatalossa oli ehkä kymmenen huonetta ja "osallistujalistasta" päätellen kaikki täynnä. Niinpä ei ruvettu asiaa kommentoimaan. Kalusteina kaksi pöytää ja neljä tuolia. Eli hyvin minimalistista. Alkajaisiki meitä pyydettiin pukeutumaan yukataan. Ensin ne tosin käytiin vaivihkaa vaihtamassa isompaan barbaarikokoon.

Pian saatiinkin teetarjouilu kimonoon pukeutuneelta naiselta (= Okami-San), joka oli meidän emäntä koko vierailun ajan. Tämä vanhempi nainen puhui muutaman sanan englantia. Sovimme kirjoittamalla, että illallinen tuodaan huoneeseen 18.00 ja aamiainen keskiviikkona 8.30. Sitten olikin 3h aikaa ihmetellä mitä tehtäisiin kun ei ole nettiä, saatika sänkyä tai sohvaa, johon kellahtaa. Hyvä opetus tälläiselle urbaanille nykyajan nuorisolle. Sitähän me ollaan? Ihasteltiin vuoristomaisemaa parvekkeelta ja syvennyttiin kirjoihimme. Tällainen lepopäivä tuli kyllä Tokion jälkeen tarpeeseen!

Illallinen oli minulle visuaalisesti mieluisampi kuin makujen osalta. Suurin osa annoksista jäi mysteeriksi. Alkupalat oli enemmän tai vähemmän etikkapitoisia marinoituja pikkelssejä. Muutamat kala-annokset ja keitto. Pääruoka oli fasaania, ja sieniä jotka paistoimme itse pöydässä + keitto + yllätysartikkelit. Astiat olivat hienoja!

Samin havainto illallisen äärellä: ”Nyt mä ymmärrän miks nää on niin lyhyitä, mites kasvat?" ja tuijotti tarjontaa! :) Ja miksi kaikki on vain joko puolimakeaa tai puolisuolaista?

Seuraavana Ryokan -ohjelmassa oli kylpy. Tullessa saatiin kyltti, että 20.20 on meidän paljuvuoro. Perinteisesti miehet ja naiset kylpevät erikseen, mutta tässä varmaan joustetaan, että länkkäripariskunnat pääsevät yhdessä kylpemään. Meillä oli siis 30min aikaa miesten ulkoilma-altaalla keskenämme. Suomalaiselle tähtitaivaan alla pilkkopimeässä kylpeminen saattaakin olla tuttua, mutta hieno kokemus silti ja uskon että muun maalaiselle vielä sykähdyttävämpää. Koska olemme vulkaanisella alueella, vesi onsenissä on kuumaa. vrt. Islanti. Vesi oli myös suolaista. Olo oli rento kuin saunan jälkeen konsanaan. Uni tulikin nopesti futonilla, joka oli levitetty ja pedattu meille kylpymme aikana ruokapöydän paikalle.

Nukuimme sikeästi hernetyyny pään alla. Sellainen on saatava myös kotiin, samoin futon! Selkä eikä niska ollut yhtään kipeä kun noustiin! Valitsimme länsimaisen aamiaisen, koska misokeitto ja pikkelsi ei houkuttanut toistamiseen. Nyt Okami-San oli pukeutunut casuaalimpaan kimonoon. Aamiaisen jälkeen minä halusin vielä toisen kylvyn ja menin naisten vuorolla sisäuima-altaalle. Layout ja tunnelma oli sama kuin missä tahansa 70-luvun uima-allasosastolla Suomessakin. Tiililaattaa ja huom. unidrainit on ollut näillä jo silloin! Kylpemiseen liittyy lukuisia sääntöjä, jotka olivat helppoja ja loogisia suomalaisille. Esim. vaatteiden pesu kielletty! Ehkä intialainen voisi erehtyä?!
Seuralaiseni olivat ehkä Singaporesta. Ei keskusteltu.

Tohveleita oli tosiaan useita, mitä venkslataan. Yhdet yhteisissä tiloissa, toiset uima-allasalueelle ulos, kolmannet vessaan, neljännet omalle parvekkeelle, viidennet etupihalle jne. Vain omalla tatamilla oltiin sukkasiltaan.

Majatalokokemus oli rentouttava. Vielä hienompaa olisi ollut jos olisi yhteinen kieli jolla kommunikoida. Mutta onnistui se eläillä ja valmiiksi kirjoitetuilla kylteilläkin tms. Taksi nouti takaisin Odawaran asemalle ja matkamme jatkui Kiotoon.

-Hannakaisa

 

Resepsuuni vastaa kuulemma numerosta 9 and what goes in the safe, stays in the safe.

Barbaari aterioimassa.

Huomaa hassut pussilakanat.

Odense (=pool area).