torstai 28. tammikuuta 2016

Huoltotauko Helsingissä

Seuraava etappimme olikin alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen reilusti pohjoisemmassa. 50 lämpöasteen ero hirvitti hieman aluksi, mutta Helsinki näyttäytyikin meille lumihuntuisena auringonpaisteessa kauniimpana kuin muistimmekaan. Koska vierailimme Helsingissä vain viikon, majoituimme viiden tähden hotelliin Meilahteen. 85m2 huoneisto oli vapaasti käytössämme. Hintaan kuului ilmainen lentokenttäkuljetus, oma talvirenkailla varustettu Audi, sekä ruokailut Pikku-Huopalahden parhaassa kotiruokaravintolassa. Tästä suurkiitos appivanhemmille! Vältyimme siis Prismassa käynniltä, sillä se jos mikä olisi tappanut illuusion lomasta.

Pysähdyksemme ikäviin velvollisuuksin lukeutui Mamman saattaminen viimeiselle matkalle. Hautajaisia vietettiin Varsinais-Suomessa koko suuren suvun ja ystäväjoukon kanssa. Päivä oli tietysti kaikille kamalan raskas, mutta oli lohduttavaa nähdä perhettä ja saatiinpa paljon kiitoksia blogin lukijoilta!

Pyrähdys Helsingissä mahdollisti myös pyykkihuollon sekä matkalaukun sisällön päivittämisen loppureissulle. Paljon tavaraa voitiin jättää poiskin. Vähällä sitä ihminen pärjää, tuli taas todettua. Ehdittiinpä hoitaa kahden firman tilinpäätöksetkin. Lähtöpäivänä mittari näyttikin jo +3 astetta ja kadut peittyivät ruskeaan loskaan, eli oli hyvä aika palata takaisin Aasian lämpöön. Matka Bangkokiin sujuikin sutjakkaasti upouudella Airbus A350:lla.

-Hannakaisa


Käsidesiläisten uusimmat aseet käytössä!

Kotikatu kuutamolla
 
Sami tunnelmoi oman mokkamasterinsa kanssa

Maailman parhaan isän yllätys pojalleen. Kiitos! -Sami


 

Lähtöpäivän kosteaa säätä ja Meilahden melankoliaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti