Betoninen Bangkok

Matkamme jatkui Singaporesta Siaminlahden ylitse Thai Airwaysin kuljettamana Bangkokiin. Thai Airwaysin kalustosta sattui kohdallemme vanha kunnon jumbojetti, jolla oli kokoa ja näköä nimensä vastineeksi. Tuntui jotenkin huvittavalta lentää reilu tunnin lento jumbolla. Tutkintonimikkeeni velvoittamana lensimme kuitenkin ekonomiluokassa emmekä päässeet vierailemaan yläkerran paremmassa kabiiniluokassa. Palvelu pelasi kuitenkin myös sikaosastolla ja pääsimme ravittuina ja juotettuina perille Bangkokiin täysin ajallaan. Tuo ajallaan oleminen muuten korostuu positiivisena asiana, sillä tämä oli ensimmäinen ajallaan lähtenyt lento koko reissullamme. Ja vaikka osasin hieman odottaa positiivista lentokokemusta, pääsi Thai Airwaysin palvelun laatu ja nopeus silti yllättämään positiivisesti.

Itse olin käynyt Bangkokissa reilut kymmenen vuotta sitten ja tokihan siinä ajassa oli saatu näkyviä muutoksia aikaan kaupunkikuvaan. Esimerkiksi suora junayhteys lentokentältä keskustaan oli rakennettu viime käyntini jälkeen, helpottaen ja nopeuttaen huomattavasti keskustaan siirtymistä. Vältyimme siis perinteiseltä Bangkokin taksikusetuksen riskiltä tehokkaasti, sillä olimme valinneet hotellin hyvien julkisten yhteyksien varrelta.

Hotellimme oli keskustan laitamilla monorail-tyyppisen skytrain-junaradan äärellä. Tämä helpotti liikkumistamme huomattavasti. Silmiinpistävä muutos kymmenen vuoden takaiseen verrattuna oli lukuisten uusien megakauppakeskusten ilmestyminen ydinkeskustaan. Lisäksi siisteys oli saavuttanut kaupungissa hieman paremman tason, mutta haju oli valitettavasti ennallaan. Aasian maiden yleinen elintason kehitys 2000-luvulla oli siis täälläkin toiminut edukseen. Aina välillä vastaan tuli kuitenkin joku selkeästi pidempään tyhjillään ollut rakennus ja oma veikkaukseni on, että finanssikriisi on tehokkaasti katkaissut kehityksen lainarahoituksen kadottua ja projektit ovat jääneet tästä syystä kesken.

Aloimme olla aika puhki reilun kuukauden mittaisesta kaupunkimatkailurupeamasta (Saigon, Kuala Lumpur ja Singapore yhteen putkeen) mutta vielä piti riittää puhtia erääseen sisustusalan operaatioon. Bangkokissa pitää nimittäin päämajaansa toisen maailmansodan jälkeen koko maan silkkiteollisuuden kukoistukseen nostanut maailmankuulu Jim Thompson Thai Silk Company, joka tuottaa silkkikankaita vaatteisiin ja sisustustarpeisiin. Tiedossa oli siis vierailu Malesian viidakkoon mystisesti vuonna 1967 kadonneen firman perustaja Jim Thompsonin museoituun kotitaloon, joka on yksi Bangkokin merkittävimmistä nähtävyyksistä. Talo on itse asiassa 6 rakennusta, jotka on tuotu eri puolilta Thaimaata ja edustavat perinteistä thaimaalaista rakennustyyliä. Mikä hauskinta, kotimuseo sijaitsee ihan ydinkeskustassa luksuskauppakeskusten vieressä. Silti kun saapuu paikalle, ei tunnu yhtään siltä että olisi kaupungin ydinkeskustassa. Jim oli syntyperältään amerikkalainen mutta alkoi toisen maailmansodan jälkeen fanittamaan Thaimaata niin paljon, että elvytti silkkiteollisuuden ja keräsi ennen katoamistaan paljon todella vanhoja Thaimaalaisia taideteoksia, astioita ja patsaita. Näitä sitten pällistelimme reilun tunnin kiertokäynnillä kotimuseossa. Paikka on todellakin käymisen väärti. Seurassani ollut sisustussuunnittelijakin tuntui arvostavan paikan luonnetta. 

Hannakaisa oli myös selvittänyt, että tottahan toki Jimillä oli myös tehtaanmyymälä ja tästä syystä sainkin toimeksiannon selvittää reitin hotellilta kyseiseen myymälään. Tällä kertaa en itse saanut adrenaliinipiikkiä asiasta, mutta yritin samaistua parhaani mukaan. Olihan minulla vielä tuoreessa muistissa eräs matkapuhelimen hankintamatka. Kiidimme skytrain-kyydillä myymälää lähinnä olevalle asemalle ja löysimme paikan vaivatta pienen kävelyn jälkeen. Kun huomasin, että myymälä oli viisikerroksinen ja kooltaan isohko, en voinut muuta kuin huokaista, mutta päätin sinnitellä mukana silkin hipelöinnissä. Onnekseni ylimmässä kerroksesta, josta aloitimme tunnustelut, löytyi mielijuomani myyntioikeuksilla varustettu ravintola. Olin pelastunut. Alkuperäistä ahdistustani oli myös hieman lisännyt tilaus, jonka olimme saaneet vanhemmiltani kotopuolesta. Luontaisesta kovuudestani ja intellektistäni huolimatta olin hieman epävarma värisilmästäni ja päätin tästä syystä delegoida valinnat Hannakaisalle. Puolen päivän rättirupeama saatiin kuin saatiinkin päätökseen ja siirryimme tyytyväisinä nauttimaan tunnin jalkahieronnasta hotellimme lähellä sijaitsevaan lähihieromoon.

Koska olimme Thaimaan pääkallopaikalla vain kolme päivää, emme juurikaan ehtineet nähdä muita nähtävyyksiä. Tosin olimme päättäneet muutenkin vältellä temppeleiden kiertelyä koko matkalla, joten omasta mielestämme emme menettäneet mitään. Bangkok on kuitenkin suurkaupunki, josta löytynee kohtuullisella vaivalla huvituksia monille. Silti meille tuli fiilis, että kaupunki on kuitenkin nopeasti nähty. Mainitsemisen arvoista on myös se, että näimme Bangkokissa eniten suomalaisia mihinkään aikaisempaan kohteeseen verrattuna. Monet todennäköisesti tsekkaavat Bangkokin pikaisesti matkalla varsinaiseen Thaimaan lomakohteeseensa. Mekin jatkoimme matkaamme Koh Samuin suuntaan.

-Sami

Muhku kone

Skytrain-linja. Junien aikataulua ei vaivannut turha tiheys mutta homma toimi muuten hyvin.

Betoniestetiikkaa. Hannakaisalla taisi tulla vähän ikävä Kouvolaan.

Ei menisi tämä väri-iloittelu läpi Helsingin julkisivulautakunnassa.

Esimerkki kehityskohteesta, joka odotaa toteuttajaansa tai rahoitusta. Sähköstä ei pitäisi olla pulaa johtojen määrästä päätellen.

Jätteenpolttolaitosta odotellen

Hypisteltävää Jim Thompson Thai Silk Companyn tehtaanmyymälässä (5.krs)

Valitettavasti kuvaaminen oli kielletty sisällä museossa, joten kannattaa käydä itse katsomassa mitä taloista löytyy.