Linja-autossa on tunnelmaa

Kuala Lumpur tuli siis nähtyä. Seuraavana etappina oli suunnitelman mukaan Singapore, jossa tulisimme viettämään sekä joulun että uuden vuoden. Päätimme hankkia kokemusta lentämiseen verrattuna edullisemmasta joukkoliikennemuodosta eli linja-autosta. Ajattelimme pääsevämme lähemmäs todellisten travellereiden sielunmaisemaa valitessamme tämän matkustusmuodon. Näkisimme kauniita vuoristomaisemia, nauttisimme virvokkeita, söisimme omia eväitä, juttelisimme leppoisia paikallisten ja ulkomaalaisten pitkätukkahippien kanssa, sekä pääsisimme helposti rajan yli ilman turhia turvatarkastuskiemuroita. Nämä romanttiset ajatukset päässämme varasimme liput KL-Singapore bussimatkalle. Matkan kestoksi dösäyhtiöltä ilmoitettiin 5-7 tuntia riippuen liikenteestä ja linjurissa tulisivat kuulemma olemaan kaikki nykyajan onnikan ominaisuudet kuten wc, langaton netti, mukavat leveät penkit ja hieman tarjoiluakin. Linkku saapuikin lähes luvatussa aikataulussa hotellimme vieressä olleelle KL Sentral -asemalle ja kun laukut olivat heitetty nyssen ruumaan, kipusimme kyytiin. Luontainen pessimismini, kyynisyyteni ja epäileväisyyteni oli onneksi valmistanut minut siihen mitä tuleman piti.

Alan purkamaan vyyhtiä kronologisessa järjestyksessä. Ensimmäinen havainto oli se mitä osasin pahiten pelätä. Kyllä, ihmiskarjavaunussa ei siis ollut vessaa. No, olimme molemmat tyhjentäytyneet ennen matkaan lähtöä mutta pahimmat pelkokerroinskenaariot pyörivät päässämme niin, että ne tuntuivat vaikuttavan masuihimme tilanteeseen nähden epäsuotuisalla tavalla. Rauhoitimme itsemme, pyyhimme tuskanhien otsiltamme ja totesimme pärjäävämme odotetun matkan keston. Sanomattakin selvää, että mittavat eväät jäisivät syömättä. Aika oli siis saatava kulumaan joutuisasti. No, sehän hoituu meillä nykynuorilla helposti. Ei muuta kuin matkayhtiön lupaama langaton laajakaista kuumaksi ja netti auki. Avasimme kännykän ja läppärin nettiasetukset ja odotimme. Ja odotimme. Ei ollut nettiä ja sen siliän tien katosi oima annos uskoa tulevaan ja ihmisen hyvyyteen. Tässä vaiheessa bussi-isäntä tulikin jo iloisesti tarjoilemaan matkaeväitä, eli pillivesipurkkia. Henkinen sietokykymme oli jo murtumispisteessä ja anelimme armoa kaikilta tutuilta ja tuntemattomilta jumalilta. Kaikki edellä mainittu tapahtui n. 15 minuutin sisällä matkan alusta, joten matkaa oli vielä jäljellä n. 6 tuntia. Toivonamme oli enää kaikista maailman voimista myyttisin eli suomalainen sisu. Sillä on selvitty sodista ja vaikka mistä haasteista. Siis jos ei lasketa saunaa, tervaa ja viinaa, jotka kuulemma toimivat myös monessa ongelmatilanteessa.

Pääsimme pikkuhiljaa ulos suurkaupungin alueelta ja moottoritielle. Aloimme vilkuilla ympärillemme, josko löytäisimme keskusteluseuraa. Jouduimme nopeasti toteamaan, että katseiden välttely tarkoittaa maailmaalla sitä samaa mitä Suomessakin. Pitkätukkahipit loistivat poissaolollaan ja paikalliset eivät olleet vähimmälläkään tavalla meistä kiinnostuneita. Päätimme siis nauttia maisemista. Odotettuamme niitä maisemia noin pari tuntia aloimme jo keskustelemaan mahdollisuudesta, että niitä ei olisikaan tiedossa. Tässä vaiheessa keskustelu oli kuitenkin vielä vitsailun tasolla. Tottahan toki niitä tulisi olemaan mutta kolmannen tunnin kohdalla oli jo pakko todeta, että ei ole maisemia tiedossa ei. Moottoritien vallit olivat siis ainoat maisemat, jotka näimme. Kuitenkin juuri, kun sisummekin oli hiipumassa, bussi alkoi erkaantua liittymästä ja poistui moottoritieltä. Olimme saapuneet pysähdyspaikalle ja avot, siellähän se kaikkien heikkovatsaisten travellereiden paras ystävä olikin. Pääsimme siis iloitsemaan posliini-istuimesta. Currypainotteisten katukeittiöiden tuoksut 32 asteen helteessä ajoivat meidät nopeasti takaisin nyssen sisäilmasuodatuksen ja ilmastoinnin suojaan.

Olimme siis pääsemässä voiton puolelle ja muistutimme itseämme, että onneksi pääsimme huussiin ja ilmastointikin pelaa. Enää olisi siis jäljellä 2-4 tuntia suoraa tietä Singaporeen. Kun kokonaismatka-aika alkoi lähestyä kuutta tuntia, totesimme että lähestymme Malesian ja Singaporen rajaa. Jihuu-tunne täytti meidät ja kaivoimme innoissamme passejamme läppärilaukun syövereistä. Malesian puolella rajaa nousimme kyydistä, saimme nopeasti leimat passeihimme ja matka jatkui pitkää siltaa pitkin Singaporen puoleiselle raja-asemalle. Kyytimme pysähtyi pari sataa metriä ennen raja-aseman rakennuksia autojonon pysähdyttyä edessämme. Ensimmäinen vartti paikallaan seisten meni iloisesti mutta puolen tunnin odotuksen kohdalla aloin jo pohtia Vaalimaan rekkajonoissa seisovien ihmisten sisukkuutta. Pääsimme kuitenkin vihdoin raja-asemarakennukseen ja otimme käskystä laukut mukaan passintarkastukseen. Pääsimme jonon jatkoksi ja muistelimme jo innolla kuinka nopeaa Singaporeen saapuminen on, lentokentällä siis. Siellä kun saa harvoin kulumaan kymmentä minuuttia pidempää passintarkastuksessa. Kun olimme jonottaneet romujemme kanssa tunnin ajan, olimme jo aika varmoja, että jatkossa liikumme lentäen paikasta toiseen. Kun olimme kuluttaneet raja-aseman aulan lattiaa kokonaisuudessaan n. puolitoista tuntia pääsimme vilauttamaan passejamme tullimiehelle, joka toivotti meidät tervetulleiksi Singaporeen. Vielä oli kuitenkin liian aikaista nuolaista, koska edessämme oli vielä reilun puolen tunnin matka rajalta bussin päätepysäkille, josta kävelisimme hotellille vajaan kahden kilometrin matkan. Lopen uupuneina reilun yhdeksän tunnin matkasta heitimme laukkumme Little Indiassa sijaitsevan hotellihuoneemme nurkkaan ja totesimme, että jatkossa valitsemme 20 euron bussimatkan sijasta mieluummin 40 euron lentomatkan.

No, onneksi säästimme kuitenkin muutaman euron kärsimysnäytelmässämme. Olin nimittäin joutunut esittämään erityisen toiveen joulupukille, koska vanha telekommunikaattorini oli siirtänyt viimeisen bittinsä ilmojen halki jo pari viikkoa aiemmin. Olen vieläkin ihmeissäni kuinka selvisin bussimatkasta ollessani jo valmiiksi totaalisen masentunut kahden viikon netittömyydestäni. Ei ole kuitenkaan juuri mitään murhetta, jota uusi Applen masiina ei parantaisi. Voitte olla täysin varmoja siitä, että tiesin jo kaksi viikkoa ennen Singaporeen saapumista, lähes metrin tarkkuudella, millä etäisyydellä ja missä suunnassa sijaitsi lähin valtuutettu Apple-jälleenmyyjä hotellistamme katsottuna. Koska saavuimme jouluaaton aattona myöhään illalla Singaporeen, saatoin käyttää ilta-ajan valmistautuakseni aamuiseen sprinttiin kännykkäkauppaa kohden. Hannakaisa ei jostain syystä jakanut kriittiseen kiireen tuntua kanssani, mutta suostui kuitenkin lähtemään kanssani kauppaan. Nopean aamupalan jälkeen, siis aamupalan jonka olisin itse mielelläni sivuuttanut, syöksyimme nopeinta reittiä Funan-elektroniikkakauppakeskukseen ja Challenger-nimiseen liikkeeseen. Ilmaisin jo reilun etäisyyden päästä määrätietoisin käsielein Apple-osaston myyjälle olevani välittömissä ostoaikeissa. Tämä näki ilmeestäni, että nyt on tosi hätä kyseessä. Sain puhelinpaketin käteeni ja mikrosekunnin kestäneen itsepohdiskelun jälkeen tiedustelin missä on lähin kassa ja kuinka saan tax free -kuitin ostoksesta. Ohjeet saatuani painoin suorinta tietä kassan ja tax free -pisteen kautta hotelli helpotukseen sillä jännitysnäytelmä oli ollut liikaa suolelleni. Tehtävä oli nyt suoritettu ja poistuimme tyytyväisinä kauppakeskuksesta. Pääsin siis taas kytkeytymään tiedon valtateille kansainväliseen tietoverkkoon. Elämä hymyili jälleen ja jaksoin uskoa taas tulevaisuuteen. Joulu sujuikin mukavasti Singaporen lämmössä ja siitä vähän lisää seuraavassa päivityksessä.

-Sami

Thanks for choosing Nice Executive Coach!