Cairnsin kiinalaiset kuviot

Pomppasimme Jetstarin Airbus-kyydillä Sydneystä Cairnsiin eli Australian neljänneksi suosituimpaan turistikohteeseen. Cairns sijaitsee trooppisella alueella ja on täten kuuma. Mikäs siinä, sillä olimmehan harjoitelleet kuumia kelejä Kaakkois-Aasiassa parin kuukauden ajan. Silti koneesta päästyämme tuntui kuin olisimme astuneet suoraan saunaan. Syykin selvisi pian. Cairnsissa oli mitattu poikkeuksellisen kuumia lämpötiloja yhdistettynä tukalan kosteaan ilmaan. Lämmöt nostivat elohopean 36 asteeseen ja kosteusmittarikin tavoitteli huippulukemia viisarin ollessa lähellä 80 prosentin suhteellista ilmankosteutta. Hiki puski heti pintaan ja tekniset alushousut joutuivatkin täten toimimaan suorituskykynsä äärirajoilla.

Majoituimme kaupungin keskusta-alueen läpäisevän päätien varteen Cairns Queens Court -nimiseen motelliin ja jumalat hymyilivät meille, sillä huone oli varusteltu tehokkaalla ilmastointikojeella. Hannakaisa oli asettanut kaksi tavoitetta trooppiselle ekskursiollemme. Ensimmäisenä listalla oli snorklaus valliriutalla ja toisena tutustuminen läheiseen Daintreen sademetsään ja sen esihistoriallisiin eläimiin eli krokotiileihin niiden luontaisessa ympäristössä. Koska en ole mitenkään kummoinen vesiurheilija ja tuskanhiki kihosi ilman krokotiilejakin otsalla, olin hieman varauksellinen tulevan suhteen.

Ensimmäisenä ja toisena päivänä olimme kuitenkin aikaerorasituksen takia armeijatermein vempalla eli vapautettuja marssi-, taistelu-, ja liikuntapalveluksesta (VMTL). Täten pääsin rauhassa maistelemaan maltaisia juomia ja täyttämään masuani rasvaisilla ruoilla. Lepopäivät tulivatkin tarpeeseen ja nautiskelun lomassa ihmettelimme muun muassa kaupungin keskustan mangopuissa majailevia merikotkan kokoisia hedelmälepakoita ja rannalla hengailevia pelikaaneja. Miten voikin joku eläinmaailman edustaja olla niin huvittava kun toinen on iljettävän pelottava otus. Puhun siis niistä pelikaaneista ja lepakoista.

Kolmantena päivänä ei enää oltu vemppatunnelmissa vaan lähdimme aikaisen aamuherätyksen myötä päiväretkelle Green Island -saarelle koralliriuttoja tarkastelemaan. Tsemppihenkemme kesti jotakuinkin siihen saakka, kun saavuimme aamukahdeksalta kävellen laivaterminaaliin. Näemmä n. 300 kiinalaista turistia oli myöskin varannut saman päiväretken kanssamme. Kiinalainen uusi vuosi oli nimittäin täysillä käynnissä ja sitäkös oli sitten lähdetty juhlimaan infestoimalla Cairnsin kaikki turistipäiväretket. Laivaterminaalin check-in deskillä meille todettiin, että laivalla saattaa tulla vähän ahdasta mutta kyllä se sitten saarella helpottaa. Ehkäpä takoittivat jotain muuta saarta, koska ei helpottanut ainakaan Green Islandilla, josta löysimme itsemme tunnin katamaraanimatkan jälkeen. Lisäksi meitä varoitettiin, että meduusakausi on juuri nyt todella paha. Koska sairaalakeikka ei ollut tavoitelistalla, päätimme suositusten mukaisesti vuokrata snorklaushommiin myös lycrapuvut. Pääsimme siis kuitenkin saarelle, joka sijaitsee Isolla valliriutalla n. 27 kilometria rannikosta. Saari on pieni, ainoastaan muutamia satoja metrejä pitkä ja leveä. Palveluina sieltä löytyy muutama matkamuistomyymälä ja pari pientä kahvilaravintolaa. Näistä emme nauttineet, sillä edellä mainitut kiinalaiset valloittivat kaikki mahdolliset saaren kolkat heti laivasta maihin noustuaan. Tuulikin oli alkanut hieman yltyä ja totesimme suositellun uimarannan merenkäynnin olevan niin kovaa, ettei sinne voinut mennä snorklaamaan. Suuntasimme vaihtoehtoiselle rannalle ja vedimme snorklausreleet päälle.

Ensimmäinen yritykseni tutustua vedenalaiseen maailmaan päättyi omalla kohdallani siihen, että juuri kun olin kahlannut muutaman askeleen veteen aloin kastua mutta kylläkin väärästä päästä. Vettä tuli siis väärästä suunnasta eli taivaalta. Eikun takaisin biitsille peittelemään rannalle jääneitä tavaroita sadeviitalla. Sitten takaisin mereen voimasanojen saattelemana ja eikä mitä, metrin snorklauksen jälkeen vettä henkeen ja ylös pärskimään. Otin vielä uuden yrityksen ennen kuin tajusin mistä oli kyse. Oletteko nähneet edesmenneen Jacques Cousteaun viikset? En minäkään, sillä miehellä ei ole niitä ikinä ollutkaan. Ilmeisesti viikset eivät oikein sovi merenalaiseen tutkimustyöhön. Maskini päästi siis vedet sisään viiksieni takia, joita en tietenkään ollut tajunnut ajaa pois. Asialle ei ollut tehtävissä mitään, joten heitin snorkkeliromppeet pois ja jäin rannalle ruikuttamaan ja odottelemaan, kun ainoa toimintakykyinen taistelija eli Hannakaisa lähti potkimaan vauhtia edemmäs korallien luokse. Tällä välin sade alkoi yltyä ja olin jo hieman tavanomaista ärtyneempi tapahtumien käänteistä. No, Hannakaisa palasi kuitenkin onnellisesti rantaan ja oli jopa tehnyt näköhavaintoja merenalaisesta elämästä. Saldoksi tuli 2 kpl "piikkikampelaa", 2 kpl "värikalaa", 2 "läpinäkyvää kalaa" ja paljon kuollutta korallia. Vaikea sanoa, mitä Jacques Cousteau olisi tuosta todennut mutta itse olin aika vaitelias kuullessani selonteon vartin mittaisesta kaatosaateessa tehdystä snorklaussuorituksesta. Olisi edes ollut harppuuna mukana, niin oltaisiin voitu tehdä leivitettyä chilimaustettua piikkikampelaa motellin grillissä. No, tehtävä tuli kuitenkin suoritettua ja pidättelimme sillä välin kaatosateeksi yltynyttä sadetta tovin päivänvarjon alla. Sateen hieman tauottua kiersimme saaren sademetsän luontopolun ja painuimme kovan tuulen saattelemana ja läpimärkinä takaisin laivaamme. Palautimme vehkeet ja vermeet laivan henkilökunnalle ja kävin ostamassa lohdutukseksi oluen. Kotimatka menikin ihmetellessä kiinalaisten kovaäänistä häröilyä ja satamaan päästyämme suuntasimme lopen uupuneina ruokailun jälkeen suoraan nukkumaan.

Heräsimme uuteen aamuun hieman ennen kuutta, jotta olisimme valmiina seitsemän pintaan tulevaan kyytiin, joka veisi meidät kahdentoista tunnin mittaiselle sademetsäretkelle ja jokiveneretkelle. Kyyti tuli ajallaan ja Rob, joka toimi kuskinamme ja oppaanamme, vaikutti oikein mukavalta tyypiltä. Saimme kuulla huikean määrän tietoa Cairnsin seudun luonnosta ja historiasta, samalla kun keräsimme muuta 10 henkeä kyytiin pikkubussiimme. Tällä kertaa kyytiin ei tullut yhtään kiinalaista, mutta joudun pienen ikärasismin uhallakin toteamaan, että edes minun ja Hannakaisan yhteenlaskettu ikäkään ei meinannut yltää seurueemme keski-ikään. Olimme siis sattuneet rauhalliseen senioriseurueeseen, johon kuului kansallisuuksia Australiasta, Isosta-Britanniasta, Kanadasta ja Uudesta-Seelannista. Päivä ei siis tulisi ryöstäytymään käsistä ja tämä sopi meille loistavasti. Edellisen päivän merentutkimusmatkassa olikin ollut liikaa verenpainetautia aiheuttavia elementtejä.

Ensimmäisenä tutustuimme Mossman Gorgeen, joka on osa Daintreen kansallispuistosademetsää. Siellä oppaanamme oli aboriginaali Wayne, joka kertoi alkuperäiskansojen elämäntyylistä ja kulttuurista sekä sademetsästä. Mossman Gorgen jälkeen söimme sademetsän laitamilla sijaitsevan luksusresortin ravintolassa maittavan barramundi-kalalounaan. Huuhdoimme kalat alas oluilla ja rupattelimme matkaseuramme kanssa Suomen ja muiden maiden taloudesta ja nykymenosta. Muonituksen jälkeen siirryimme jokiristeilylle. Tiedättehän kuinka vuoristoradassa käsketään pitämään kädet ja jalat vaunun sisällä, jottei satu mitään. Jokiveneellä oli sama sääntö johtuen siitä, että olimme krokotiilien elinalueella. Tutustuimme joen mangrove-kasvillisuuteen ja köröttelimme hissukseen kunnes tarkkasilmäinen veneemme kuljettaja huomasi rantapenkereellä köllöttelevän nuoren uroskrokotiilin. Katselimme sitä vajaan kymmenen metrin päästä ja todettava on, että kyllä osaa elukka olla hissukseen paikallaan. Krokotiili säästääkin tehokkaasti energiaa ja iskee vain lähellä olevaan saaliiseen. Jätimme pikkuyksilön rauhaan ja lähdimme ajamaan takaisin kotilaituria kohden. Pienen hetken päästä näimme tukkipuun näköisen pötkylän kelluvan vedessä keskellä jokea poikittain ja kyllä, siinähän kellua möllötteli vajaa kolmemetrinen vanha krokotiili virran vietävänä virransäästötilassa. Ei tehnyt mieli poistua veneestä sillä hetkellä. Miten sellainen tappajaeläin voikin olla niin rennon näköinen. Tämä vanha konkarikroko ei kuitenkaan päästänyt kovin lähelle vaan sukelsi pian piiloon. Näimme kuitenkin riittävästi osataksemme kunnioittaa näitä muinaishistoriallisia jäänteitä terveellä varovaisuudella.

Jokiveneilyn jälkeen pysähdyimme vielä Port Douglasin kylässä ja kotimatkalla pääsimme pikaisesti ihmettelemään kaukaa wallaby-laumaa eli pikkuisia kengurun sukuisia söpöjä "pitkähäntäjäniksiä". Päivä oli siis todella hieno ja vääntäydyimme vielä hakemaan take-away -pizzoja, joiden jälkeen pakkasimme romppeet valmiiksi seuraavan päivän Melbourneen siirtymistä varten.

-Sami

Lisähuomioita:
1. Ärtymystasoni korreloi selkeästi vahvan positiviisesti kiinalaisten turistien määrän suhteen
2. Tuntuu, että kärsin writer's blockista eli tällä hetkellä saa oikein pinnistää, jotta saisi blogitekstiä aikaan
3. Hannakaisa on kieltänyt minulta Suomen sekä talousuutisten seuraamisen. Nyyh.

Cairnsissa ei rakenneta ylöspäin ja liikkuminen tapahtuu autolla

Pelikaanit iltaa viettämässä

Green Islandin sää oli synkkä, korallit harmaita ja merenneidot mustia

Lähetin Jeevesin takaisin Cairnsiin tekemään pizza-tilausta iltaa varten

Mossman Gorge

Mikäs tukkipuu se siellä kelluu?

Port Douglas

Pieniä "pitkähäntäjäniksiä" eli wallabeja