Kaikkea kivaa Kaikourassa

Kaikourassa kerättiin kokemuksia, niitä kuuluisia kerran elämässä -kokemuksia. Yhden ainoan päivän aikana näimme kuinka aurinko nousee suoraan merestä, kuinka jännittävää on etsiä Tyyneltä valtamereltä villi delfiiniparvi, ja saada niiltä tunnin kestävä ällistyttävä esitys, seurata hullunkurisia hylkeitä, ja kaiken huippuna saimme todistaa yksinäisen kaskelotin majesteetillista tervehdystä pyrstöllään, sekä lisäksi mieleeni muistuivat laulun sanat: "Albatrossi joka lepäämättä liitää".

Kerrataanpa Kaikoura vielä vähän tarkemmin. Lensimme Queenstownista Christchurchiin uudehkolla ATR-potkurikoneella läpi sellaisten ilmakuoppien, että ikkunasta näkyvät hulppeat vuoristomaisematkin kalpenivat allekirjoittaneen naaman kalpeuteen verrattuna. Perille päästiin onneksi pikaisesti ja Aviksen auto oli kentällä meitä odottamassa. Tosin Aviksen myyjällä ei ollut lainkaan huumorintajua, kun Sami iski tiskiin 15 vuoden takaisen kansainvälisen ajokorttinsa, joka oli kaiken lisäksi mennyt 14 vuotta sitten vanhaksi. Ei herunut auton avaimia suomenkielistä ajokorttia vastaan. Laki kuulemma estää. Ehdottivat kuitenkin ratkaisuksi kielenkääntäjätoimistoa, joka ihme kyllä pystyi palvelemaan sunnuntai-iltana (Sami: huom. markkinatalous toimii) ja kääntämään Samin kotimaisen ajokortin englanniksi ja faxaamaan sen Avikselle. Tähän tilaisuuteen oli tarttuminen ja Visa-kortin numero annettiin kiltisti puhelimessa ja tuntia myöhemmin 79 taalan arvoinen A4 raksutti ulos faxista! Jipii, Corolla alle ja kiitäen Kaikouran kylää kohti.

Seuraava aamu alkoikin varhain, kun rupesimme nukkumaan mentäessä tarkistamaan etukäteen varattua delfiiniristeilyn lähtöpaikan osoitetta. Siinäpä pyydettiinkin vahvistamaan varaus puhelimitse edellisenä päivänä. Katsottiin siis parhaimmaksi ratkaisuksi olla DolphinEncountersin oven takana heti seitsämältä kun ovet avautuisivat. Helpotus oli suuri, kun selvisi että meidän varaus on voimassa ja puhelimitse annettavat ohjeet on tarkoitettu kiinalaisille, jotta raukat ymmärtäisivät miten varustaudutaan lähdettäessä merille. Tämä ei selvästikkään koskettanut meitä, sillä Samiltahan tietysti löytyi iphonesta jo Kaikouran merikartat, satelliittikuvat päivän pilvirintamista, tuulen nopeus ja meriveden lämpötila 16,5C.

Lähtö merelle tapahtui vasta 10.00 eli meillä oli hyvin aikaa ihastella rannalla alussa mainittua auringonnousua sekä nauttia aamupalaa ennen muiden retkelle lähtiöiden saapumista.

Merelle lähdettiin kolmella veneellä. Osa porukasta oli vielä enemmän täpinöissään, koska he pääsisivät tänään mitä todennäköisemmin ruksaamaan omalta bucket-listaltaan uida delfiinien kanssa -kohdan. Allekirjoittaneelle ei tulisi mieleenkään lähteä keskelle Tyyntä valtamerta uimaan erehdyttävästi hailta näyttävien otusten laumaan näissä lämpötiloissa. Eli oltiin enemmän kuin onnellisia katselijoiden lälläriryhmässä veneen kannella. Noin puolen tunnin ajon jälkeen ensimmäinen delfiiniparvi löytyikin. Ja siitä se näytös sitten alkoikin! Uimarit hyppäsivät mereen ja heitä pyydettiin "ääntelemään" snorkkeliputkeen delfiinien kieltä ja mikä ihmeellisintä delfiinit kiinnostuvat uimareista ja veneestä. Me seurasimme delfiinien hyppyjä ja muodostelmasyöksyjä haltioituneena. Reilun tunnin aikana sain kameraan 1066 kuvaa, eli laskekaa siitä (meni muuten päivä setatessa nämä kuvat joukosta). Ei voi muuta sanoa kuin että delfiini on varmaankin maailman iloisin  eläin. Niitä seuratessa ei voi kuin nauraa!

Kun uimarit oli saatu takaisin veneeseen ja delfiinit jäivät hyppimään peräaaltoihin, niin saimme puhtaalla tuurilla seuraavan jännitysnäytelmän. Kippari sai puhelimeen viestin toisesta veneestä, että he olivat bonganneet kaskelotin. Kohta näimmekin kuinka valas kellui pinnalla puhaltaen vettä muutaman kerran niin kuin telkkarissa konsanaan. Seurasimme kaikki henkeä pidätellen kamerat valmiina, kun opas arvasi sanoa, että iiihan kohta se sukeltaa... ja sitten se majesteetillinen rauhallinen pyrstön heilautus suotiin meille, aivan kuin hidastetusta filmistä. VAAUUUU, huokaisimme kuin yhdestä suusta, kun valas sukelsi syvyyksiin. Loppumatka mietiskeltiin ihmisen pienuutta täällä pallolla. Muutamat Albatrossit kävivät tsekkaamassa ollaanko kalastajia, mutta jatkoivat sitten matkaansa aavalle.

Kaikoura on sellainen Haukivuoren kokoinen kylä. Ei tavattu paikallisia, ellei sitten lasketa hylkeitä, jotka olikin aika vekkuleita pötkylöitä. Köllöttelivät reporankoina rantakivillä, kuorsasivat ja käänsivät kylkeä. Ihan niinkuin mekin, heti kun pääsimme väsyneinä motellille.

-Hannakaisa

Vinkki: klikkaamalla valokuvaa, näet ne isompina uudessa ikkunassa.

Sinne meni kaskelotti. Missä teleobjektiivi???

Etätyöpiste

Kaikouran kylä kokonaisuudessaan